lauantai 27. helmikuuta 2016

Tavallinen (luku)päivä

Vietin eilen ansaittua vapaapäivää ja pyhitin sen kokonaan lukemiselle. Tässä postauksessa pääsette seuraamaan mun päivän etenemistä, joten pidemmittä puheitta, tervetuloa tutustumaan mun tavalliseen lukupäivään!


26.21


8.00 Herään vaikkei edes kello ole soimassa. Makaan vielä hetken sängyssä silmät kiinni ja koetan päästä selville jatkuuko juuri ennen nukkumaan menoa alkanut päänsärky edelleen. Päänsärky on onneksi kadonnut yön aikana ja uskallan avata silmäni.


8.15 Aloitan päiväni joka-aamuiseen tapaani purkamalla kännykkään yön aikana tulleet ilmoitukset, lukemalla mahdolliset sähköpostit ja selaamalla somet.


8.30-10.00 Haluan ottaa tänä aamuna rennosti, koska olen päättänyt että pyhitän tämän päivän lukemiselle. Lueskelen siis kymmeneen saakka erilaisia blogeja, katson Youtube-videoita ja näkemättä jääneitä ohjelmia.


26.22


10.00 Nousen sängystä, puen vaatteet ja sutaisen hiukset nutturalle. Väännän pikaisen aamupalan ja syön sen. Listaan samalla paperille myös asiat, jotka haluan saada tehtyä tämän päivän aikana.


10.30 Aikaa kaivaa kirjat kaapista ja aloittaa lukeminen. Tänään vuorossa on kemian kolmoskurssin lukeminen loppuun ja bilsan kolmoskirjan aloittaminen. Luen ensin kemian kirjan loppuun kahdessa puolen tunnin jaksossa. Laitan siis puhelimen ajastimeen 30 minsaa aikaa, ja pistän puhelimen hieman kauemmaksi. Tämän 30 minuuttisen aikana en koske puhelimeen. Kun puoli tuntia on kulunut, vastaan tulleisiin viesteihin, jaloittelen hieman ja ajastan uuden puolituntisen alkamaan.


26.23


11.45 Kemian kolmoskurssi on luettu ja vuorossa on bilsan kolmonen. Bilsan kolmoskurssi on mielestäni ehkä lukion tylsin ja turhin kurssi, joten tiedän ettei sen lukeminen tule olemaan helppoa. Lyhennän siis yhtäjaksoisen ajan kahteenkymmeneenviiteen minuuttiin. Luen kirjaa kaksi kertaa 25 minuuttia, kunnes vatsani alkaa äännellä nälän merkiksi.


13.00 Kaivan keittiön kaapeista esille pienen välipalan ja katson samalla muutaman jakson Uutta päivää. Tämä on päivän ensimmäinen pidempi tauko.


13.30 Puhelin muistuttaa lähettämään akkreditoinnin JYPin toimistolle, jotta pääsen tekemään juttua lauantain JYP-SaiPa-pelistä. Keskeytän siis UP-jakson ja näpyttelen nopeasti akkreditointi-sähköpostin.


14.00 Tauon jälkeen jatkan bilsan lukemista. Tällä kertaa musta tuntuu, että lukeminen sujuu helpommin, joten en laita ajastinta päälle vaan luen yhtäjaksoisesti sen verran kun keskittyneesti pystyn ja pidän pieniä taukoja.


26.24


15.10 Mun huono selkä alkaa kolmen jälkeen muistutella olemassaolostaan ja ajaa mut istuskelemaan lattialle jo toistamiseen päivän aikana. Sängyllä makaaminen ja istuskeleminen eivät siis ole selkävaivaiselle niitä parhaita työskentelyasentoja.


16.15 Nälkä yllättää uudelleen ja lopetan lukemisen. Tänään teen ruuaksi jauhelihaa tomattikastikkeessa ja spagettia. Ruoka valmistuu nopeasti, mutta ennen syömistä soitan vielä 15 minuutin puhelun mummille.


17.15 Aika vaihtaa vaatteet ja lähteä kohti kuntosalia. Puhun jo päivän toisen puheluni vielä ennen lähtöä.


26.25


17.35 Ovesta ulos täysi roskapussi toisessa kädessä. Roskat roskalaatikkoon ja muutaman sadan metrin kävely salille.


17.50 Olen salilla odottamassa tunnin alkua. Tänään osallistun BodyBalanceen. Kipeät lihakset vaativat venytystä ja kemiaa ja biologiaa sauhuavat aivot rentoutumista.


19.00 Tunti loppuu ja käppäilen takaisin kämpille.


19.30 Istun kone sylissä kämppiksen telkkarin eteen ja alan kirjoittaa tätä postausta. Samalla taustalla pyörii ensin Päivän sää ja sen jälkeen Salatut elämät ja The Voice of Finland.


21.00 Suihkun ja iltapalan aika. Pikkuhiljaa siirryn sängyn pohjalle lukemaan kirjaa ja kuuntelemaan musiikkia.


23.00 Yöunien aika.. Hyvää yötä ..zzz..

12 kommenttia:

  1. Tosi kiva teksti! Tsemppiä luku-urakkaan! :)

    VastaaPoista
  2. tsemppiä lukemiseen! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos, kiva että tykkäsit! :)

    VastaaPoista
  4. tosi kivasti kirjoitettu:) näitä lisää! Paaaljon tsemppiä sulle<3

    VastaaPoista
  5. Tämän postauksen suosio yllätti positiivisesti, näitä on siis ehdottomasti tulossa lisää! Kiitos paljon :)

    VastaaPoista
  6. Saako ihan mielenkiinnosta kysyä, kuinka monta sivua ehdit tuota bilsaa lukemaan? :) musta tuntuu että oon ihan superhidas lukemaan ja olis kiva tietää miten paljon sä luit tossa ajassa :D paljon tsemppiä lukemiseen!

    VastaaPoista
  7. Tuo bilsan kolmoskirja on mulle tosi hidaslukuista kamaa. Luin sitä tuossa ajassa vähän vajaat 50 sivua. Esimerkiksi samassa ajassa kevytlukuisempaa kemian kirjaa menee helposti lähemmäs sata sivua. Riippuu siis tosi paljon kirjasta ja asiasta kuinka nopeasti etenen. Kiitos tsempistä ja tsemppiä sullekkin! :)

    VastaaPoista
  8. Instassa ajelehtiessani eksyin tänne sun blogiin ja pakko vähän kommentoida!:)

    Samoilla taustoilla 20vee typy kolmatta kertaa (ja tokaa "oikeeta") kertaa hakemassa lääkikseen. Edellisiin kertoihin erona se, että nyt pääsen sisään!

    Mä oon pitäny välivuosia nyt kaks, reissaten ja töitä tehden ja yksinkertasesti vaan aion nyt päästä sinne kouluun. Tälle keväälle luku-urakka alko tammikuussa ja töitä nyt sen jälkeen muutamia keikkailuja lukuunottamatta en oo tehny ollenkaan ja nyt tästä eteenpäin en aio tehdä niitä yksittäisiäkään keikkoja.

    Lukurytmiin oon päässy aika mukavasti, 5-6 lukupäivää viikossa ja tunteja 30-40h/vko. Yritän pitää lukupäivät työpäivinä, niin että illat voi pitää sitten hyvällä omallatunnolla vapaana (aamu-unisena tarkottaa siis sitä, että kello on jokaikinen aamu herättämässä 7-8, muuten nukkuisin päivät pitkät).

    Nyt kun tähän mennessä asiat on aikalailla ehtinyt kerrata läpi, niin oon päässyt siihen laskurutiinin vahvistamis-vaiheeseen ja fyssa&kemia aika kivasti rullaa eteenpäin. Bilsa taas on vähän tahmeempaa, kun ei oo niin loogista ja muistettavaa on valtavasti! Pitääkin kokeilla sitä, mitä jossain postauksessa vinkkasit, että lukis sitä fysiologian & anatomian kirjaa niin sais vähän uusia näkökulmia tuttuihin aiheisiin!

    Tarkotus ei ollu mitään romaania kirjottaa, mutta semmonen tästä nyt näköjään tuli!:D tsemppiä älyttömästi sinne urakkaan, kyllä meidät syksyllä palkitaan!

    Niin ja vielä piti sanoa, että ite motivaatiota keräilen sillä, että instasta selaan eri lääkis hästägejä (mitä kautta sun blogiinki eksyin) ja sieltä stalkkaan ihmisten tarinoita matkalla lääkikseen tai sielä jo olevia!

    VastaaPoista
  9. Heippa!

    Tosi kiva kuulla muidenkin kokemuksia! Kovasti tsemppiä lukemiseen ja pääsykokeisiin. Kyllä tänä keväänä on meidän vuoro päästä sisään! :)

    ps. Mulla on tuon instan selailun kanssa sama taktiikka :D

    VastaaPoista

Kysymyksiä, toiveita, ideoita..?