keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Lomasuunnitelmat

Mun joululoma, tai no jos tätä nyt voi lomaksi kutsua, kuluu pääosin töissä. Töiden lisäksi aion lukea pääsykokeisiin ja heti loman jälkeen häämöttävään tenttiin. Näiden "rankempien" aktiviteettien lisäksi aion toki myös ottaa rennosti. Vapaapäivinä nukun pitkään, katson leffoja ja ohjelmia, näen kavereita ja sukulaisia ja vain olen.

Alkuvuosi, erityisesti tammi- ja helmikuu, ovat opiskelujen suhteen melko täyteen buukattuja, joten niitä varten täytyy kerätä voimia. Töissä oleminen on kivaa vaihtelua opiskeluun ja uskon, että kuuden viikon työputken jälkeen on taas ihan uusi into palata luentosaleihin. Tai ainakin yli vuoden työputken jälkeen syksyllä oli...

Loman aikana aion myös panostaa blogiin koko syksyn edestä ja alkuvuotta varten aion tehdä valmiiksi pohjia postauksille, jotta niiden viimeistely ja julkaiseminen kiireen keskellä olisi nopeampaa. Muutenkin yksi uudenvuodenlupauksistani tulee olemaan blogin parempi ylläpito. Aion raivata blogille enemmän aikaa, mutta kuitenkin niin, ettei se vaikuta pääsykokeisiin valmistautumiseen.

Minulla on myös muita uudenvuodenlupauksia, joista aion kertoa myöhemmin lisää. Olen todennut, että kun kerron niistä täällä blogissa koko kansalle, niin lupaukset tulee pidettyä huomattavasti paremmin. Mistä sitten johtuneekaan..

Ps. Blogi löytyy nyt myös Instagramista nimellä suuntanalaakis. Instagramiin aion päivitellä lukemisesta vähän reaaliaikaisemmin ja vähän kaikesta muustakin :) Käykäähän seuraamassa!

Mukavaa ja rentouttavaa joulua teille kaikille! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysymyksiä, toiveita, ideoita..?