maanantai 2. toukokuuta 2016

Kuukauden kootut // huhtikuu

Vapun ja muuttokaaoksen takia huhtikuun kuukauden kootut tulee näin muutaman päivän myöhässä. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan, eikö? ;)


huhtikuu1

Huhtikuun alussa kävin kirjoittamassa nimmarini työsopimukseen. Tiedossa on siis kesätyöt jo erittäin tutussa Halpa-Hallissa! // Suoritin hikihatussa itsenäisiä kursseja // Kuun alkupuolella oli  myös yhdet 1-vuotisbileet. Synttärisankari pääsi maistamaan täytekakkua eka kertaa elämässään ja leveästä hymystä päätellen kakku oli aika hyvää :D


huhtikuu2

Aika kulunut lausahdus on, että "kevät on jääkiekkoilijan parasta aikaa". No, sitä se on myös meille toimittajille! Huhtikuussa tuli maaliskuun tapaan istuttua aika monta tuntia ja iltaa jäähallilla // En millään malttais odottaa, että marjakausi alkaa ja pääsee syömään tuoreita marjoja. Vielä toistaiseksi pitää kuitenkin tyytyä pakastemarjoihin // Löysin kaupasta Milkan Oreo-suklaata, jota oli pakko päästä maistamaan pitkästä aikaa. Maku ei ehkä ollutkaan ihan niin hyvä kuin mitä muistelin.. // Löysin pitkän etsinnän tuloksena viimeinkin takin, jollaisesta olin haaveillut jo pidemmän aikaa.


huhtikuu3

Stockan Hulluilta päiviltä bongasin RitterSportin sitruunaisen valkosuklaalevyn. Ai, että tämä oli ihanan erinmakuinen valkosuklaa // Huhtikuuhun on myös mahtunut säbän pelaamista.. // .. ja Oulu-Jyväskylä välin ravaamista milloin milläkin kulkuneuvolla. // Yksi mun oululainen kaveri tuli käymään Jyväskylässä muutaman päivän visiitillä, niin tokihan häntä piti käyttää Vaajakoskella Pandan tehtaanmyymälässä.


huhtikuu4

Kuten taisin jo aiemmin mainita, niin huhtikuuhun on mahtunut paaaljon lätkää ja haastatteluja. Liigakiekosta maajoukkuekiekkoon ja NHL-pelaajiin saakka.


huhtikuu5

Kuun loppupuolella kävin keikan erittäin lumisessa Kuusamossa. Oon melko varma, ettei tuo lumimäärä sula kokonaan edes ennen juhannusta .. // Nastalla meinasi tulla tylsää, kun pysähdyttiin ottamaan kuvaa noista jäätävistä lumikasoista // Muuton keskellä ruuan tekeminen oli liian aikaa vievää, joten kaupan smoothiet ja valmisruuat oli aikas käteviä // Viimeinen vilkaisu tyhjään kämppään ja sit menoks!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysymyksiä, toiveita, ideoita..?