keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Voittajafiilis

Tahmeasti alkaneen, mutta lopulta hyvin sujuneen lukupäivän jälkeen on ihan pakko tulla jakamaan fiiliksiä teidän kanssanne. Oikeastaan lukupäiväni ei ole vielä edes ohitse, sillä tarkoituksena on vielä tehdä muutamia kemian laskuja. Pieni tauko on kuitenkin tässä välissä paikallaan.


Heräsin aamulla kahdeksalta todella huonosti nukutun yön jälkeen. Silloin ei kauheasti väsyttänyt, mutta kun kotiuduin hamsuröntgenistä kymmenen jälkeen olin jo ihan valmis päiväunille. Tuntui, ettei lukemisesta tulisi yhtään mitään ja meinasin jo nukkua pienet päikkärit, mutta onneksi pakotin itseni avaamaan kirjan ja laittamaan ajastimen soimaan kahdenkymmenen minuutin päähän.


Kun lukeminen on vaikea aloittaa, laitan aina ajastimen soimaan. Fiiliksestä riippuen asetan ajaksi 20-30 minuuttia. Vähemmän kuin 20 minuuttia on liian vähän ja enemmän kuin 30 minuuttia tuntuu ikuisuudelta.


Ensimmäisen kaksikymmentä minuuttisen lopuksi lukeminen sujui jo paremmin, mutta pienen tauon jälkeen laitoin ajastimen vielä uudelleen päälle. Tämän jälkeen fiilis oli taas vähän parempi, mutta laitoin ajastimen varmuuden vuoksi vielä kolmannen kerran käyntiin.


Kolmannen 20:n minuutin pätkän jälkeen olin jo niin lukumoodissa, että sen jälkeen en tarvinnut enää ajastinta. Sain luettua lyhyiden taukojen siivittämänä ainakin kolme tuntia, kunnes iski jälleen megalomaaninen väsy.


Päätin etten nuku koko päivänä päiväunia, vaikka kuinka väsyttäisi, sillä haluan nukkua hyvät yöunet, jotta jaksan lukea huomennakin. Väsymyksen iskiessä nousin sängystä tai vähintäänkin suljin kirjan hetkeksi ja tein jotain muuta. Pieni silmien lepuuttaminen ja rentouttaminenkin auttoi nopeasti ja pystyin jatkamaan lukemista.


Nyt on todellakin voittajafiilis, kun selvisin tästä päivästä hereillä ja sain vielä luettuakin todella hyvin! Nyt kun teen vielä muutaman kemian tehtävän, niin voin alkaa nukkumaan ajoissa ja huomisesta tulee vielä tätäkin päivää tehokkaampi!




[caption id="attachment_59993" align="alignnone" width="720"]Kuva: Katja Kuivalainen Kuva: Katja Kuivalainen[/caption]

2 kommenttia:

  1. Hieno juttu, oot kyllä hyvin saanut väsymyksestä huolimatta luettua! :)
    Millä mielillä odotat lähestyvää pääsykoetta? Joko jännittää, tuntuuko että lukuaika loppuu kesken vai että ikuisuus vielä täytyy odottaa koetta? Itselläni ainakin vähän sekavat fiilikset, välillä toivoisin että tulisi nyt jo se koe kun alkaa lukupuhti loppua ja taas välillä kauhistuttaa hupenevat päivät ja kertaamattomien asioiden valtava määrä..

    VastaaPoista
  2. Pelkään, että lukuaika loppuu kesken. Vielä ei todellakaan ole käynyt edes mielessä, että kokeeseen olisi ikuisuus :D Mutta onhan tässä vielä onneksi muutamia viikkoja aikaa. Kiire taitaa kuitenkin tulla..

    VastaaPoista

Kysymyksiä, toiveita, ideoita..?