torstai 12. toukokuuta 2016

Pääsykokeeseen alle viikko!

Hehheh, enää muutama päivä pääsykokeeseen. Mua ei oikeastaan vielä jännitä. Enemmän mua stressaa se koenko olevani valmis vielä tekemään koetta. Jotenkin tänä keväänä, lukemisesta huolimatta, tuntuu siltä etten osaa yhtään mitään, vaikka oikeasti osaankin. Tuntuu siltä, ettei mikään lukumäärä riitä ja asiaa on ihan epätoivoisen paljon.


Jotenkin aiempina keväinä tällaista fiilistä ei vielä ole ollut. Ehkä tämä fiilis iski juuri tänä keväänä sen takia, että nyt tiedän mitä on opiskella alaa, joka ei kiinnosta. Nyt on paljon kovempi halu päästä sisään kuin ehkä aiempina vuosina.


Useampi ihminen on kysellyt multa miten aion käyttää viimeiset päivät ennen pääsykoetta. Mun on tarkoituksena kerrata ja paljon. Bilsan osalta kertaaminen on aikalailla loppusuoralla, mutta fysiikkaa ja kemiaa ja erityisesti haastavampia tehtäviä pitää vielä tehdä paljon. Tiistai-illan aion (ainakin yritän) ottaa ihan rennosti ja keksiä jotain mukavaa tekemistä, jotta uni tulee illalla paremmin.


Viime vuonna olin edellisenä iltana töissä seitsemän tuntia, joten uni tuli aika kivasti kun pääsin kotiin ja sainkin nukuttua todella hyvät yöunet ennen pääsykoetta.


Tätä postausta kirjoittelen jälleen kerran, tällä kertaa kylläkin varmaankin viimeistä kertaa, bussissa Jyväskylä-Oulu-väliltä. Kuten olen jossain sivulauseessa saattanut mainita, muutin Jyväskylästä Ouluun vappuna. Toinen asia, minkä olen Instan puolella paljastanut mutta blogissa en, on se, että mut on valittu siirtohaun kautta opiskelemaan biokemiaa Ouluun. Tämä tarkoittaa siis sitä, että mikäli en lääkikseen pääse, niin Jyväskylään en enää ainakaan kemian opintojen pariin palaa.


Tänään kävin Jyväskylässä päiväseltään hoitamassa viimeiset tentit ja mikäli ne pääsin läpi, niin mun opinnot kemialla on nyt purkissa, sormet siis ristiin. Jyväsjärven rantaa myöten yliopistolle kävellessäni sain ihastella kesäisen vihreää ja lämmintä Jyväskylää.


20160504_163019 (2) 20160512_102927 (2) IMG-20160512-WA0005 (2)

6 kommenttia:

  1. Tähtien tavoittelija13. toukokuuta 2016 klo 16.10

    Oi kuin ihania kuvia, Jyväskylä on kaunis kaupunki :) Onnea siirtohaun tuloksesta, mutta toivotaan, että lääkiskortti tärppäis tänä vuonna. Mulla on jotenkin hyvä fiilis, toivottavasti sullakin! Mua kyllä jännittää, voi apua. Tsempit vielä, muutama hassu päivä enää :)

    VastaaPoista
  2. Jyväskylä on kyllä kaupunkina aivan ihana! :) Kiitos. Toivotaan tosiaan, että lääkis tärppäisi tänä vuonna.. Tsemppiä sullekkin! :)

    VastaaPoista
  3. Hurjasti tsemppiä pääsykokeisiin! Itsekin haen yhteishaussa ekaa kertaa neljään vuoteen, meinaa jännittää. Vaikka yritän olla stressaamatta, pääsykokeet on kuitenkin oma urakkansa :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Tsemppiä myös sulle! :) Onhan pääsykokeisiin valmistautumisessa kieltämättä hommaa ja väittäisin, että ne aiheuttaa lähes kaikille stressiä. Varsinkin viimeisinä päivinä ennen koetta.

    VastaaPoista
  5. Hurjasti tsemppiä huomiseen koitokseen! :) Valtava työmäärä takana, nyt on aika vaan näyttää osaaminen ja kesällä sitten nauttia työn hedelmästä =sisäänpääsystä!

    VastaaPoista
  6. Kiitos paljon! :) Toivotaan, että kesällä tosiaan saa nauttia.

    VastaaPoista

Kysymyksiä, toiveita, ideoita..?