lauantai 21. toukokuuta 2016

Ajatuksia pääsykokeesta

Pääsykoe on nyt ohi ja tässä on muutaman päivän kerennyt totutella taas siihen, ettei enää tarvitse hullunlailla lukea. Netflix ja kevyemmät kirjat ovat siis olleet ahkerassa käytössä viime päivinä.


Tänä keväänä mun fiilikset ennen pääsykoetta oli tosi epävarmat. Jotenkin tuntui etten osaa yhtään mitään, vaikka samalla tiesin, että varmasti osaan asiat. Kuitenkin sain hillittyä jännitystäni todella hyvin ja oikeastaan jännitys alkoi isommin puskea päälle vasta yliopistolle päästyäni. Koesalissa jännitys onneksi laantui ja pystyin aloittamaan kokeen täysin levollisin mielin.


Kokeen aluksi kirjoitin tietoni jokaiseen tehtäväpaperiin, jotta lopun kiireessä ne eivät pääsisi unohtumaan. Sen jälkeen selasin kokeen nopeasti läpi ja aloin tekemään tehtäviä järjestyksessä aloittaen kakkostehtävästä. Tein itselleni helpot tehtävät heti ja jätin aluksi vaikeammat välistä. Sitten aloitin kierroksen uudestaan. Tunti ennen kokeen loppua aloitin monivalintatehtävän ja sen jälkeen vielä viimeistelin yhden tehtävän loppuun.


Lopuksi tarkastin, etten ollut jättänyt välistä yhtään tehtävää, joihin osasin vastata.


Tämän vuoden koe oli rakenteeltaan ja erityisesti pisteytykseltään erilainen kuin aiempina vuosina ja se yllätti ainakin minut. Yleensä monivalintatehtävästä on saanut todella rankalla kädellä miinusta eikä tehtävää ole yleensä edes kannattanut tehdä, jos aika on mennyt tiukille. Tänä vuonna ko.tehtävästä sai kuitenki yli 90 pistettä, joten sitä ei voinut jättää välistä. Miinuksiakin sai vain vääristä vastauksista, ei tyhjistä kohdista.


Otinkin monivalintatehtävään sen tyylin, että vastasin vain niihin kohtiin, joiden vastauksen tiesin vähintään 90 %-varmasti.


Kemiaa vuoden opiskelleena olisin toivonut kokeeseen vaikeampia kemian tehtäviä. Tänä vuonna kemian tehtävät olivat mielestäni liiankin helppoja. Myös ihmisbilsaa olisin toivonut enemmän. Sitä oli loppujen lopuksi aika vähän. Fysiikan tehtävien suuri määrä ihmetyttää minua, sillä kuulemani mukaan fysiikkaa ei suuremmin lääkiksessä tarvi.


Kokeessa oli muutama tehtävä, joista erityisesti tykkäsin. Olin ennen koetta melko varma, että munuaisista kysytään jotain, joten pänttäsin munuaisten rakennetta ja toimintaa paljon ja onneksi niin, sillä niistähän kysyttiin! Munuaistehtävän tehtävätyyppi oli myös mielestäni todella kiva. Toinen tehtävä, josta pidin oli kemian tehtävä, jossa piti muodostaa ja tasapainottaa natriumatsidin reaktioyhtälö ja laskea muutama lasku.


Nyt tiedossa on melkein kuusi tuskallista viikkoa tuloksia odotellessa. Kokeesta jäi mulle hyvä fiilis ja toivon kovasti, että suoritukseni riittää sisäänpääsyyn. Mikäli ei riitä, niin tottakai olen pettynyt, mutta ainakin tiedän tehneeni parhaani.


8 kommenttia:

  1. Tähtien tavoittelija22. toukokuuta 2016 klo 12.37

    Peukut pystyssä meille molemmille! Hauskaa, miten samanlaiset ja toisaalta ihan erilaiset voi olla kokemukset samasta pääsykokeesta :) nyt relataan, opinnot jatkuu sit syksyllä muodossa tai toisessa! Hyvää kesää sulle :)

    VastaaPoista
  2. Pidetään peukkuja pystyssä! Hyvää kesää sinnekkin suuntaan :)

    VastaaPoista
  3. Minne kaupunkiin haitkaan? :-) Mun mielestä oli jännä, että niin moni kemian tehtävä liittyi entalpiaan. Odotin enemmän perinteisempiä happo-emästehtäviä. Kaiken kaikkiaan hyvä fiilis jäi kokeesta, ei mitään ultimaattista killeritehtävää. Pidän peukkuja pystyssä sulle myös!

    VastaaPoista
  4. Ouluun hain! Joo sama täällä, mutta varmasti sen takia olikin muuta kuin happo-emästehtäviä, että kaikki oletti niitä olevan. Mäkin pidän peukkuja sulle! :)

    VastaaPoista
  5. Pidetään sulle peukkuja! :)
    Mitä kirjasarjoja muuten luit ja mitä suosittelisit ja miksi? :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos :) Bilsasta luin Biologia-sarjan ja ihmisbilsaa myös Bios-sarjan kirjasta. Kemiasta luin Reaktio-sarjaa ja fysiikasta Physica-sarjan. Noita sarjoja käytettiin siinä lukiossa, jonka kävin, joten siksi luin niitä. Mulla ei oikein ole kokemusta muista sarjoista, mutta Bioksesta ja kemian Mooli-sarjasta olen kuullut kehuja. En oikein osaa sen kummemmin suositella.

    VastaaPoista
  7. Moikka! Satuin sattumalta törmäämään sun blogiin ja voi että.. On niin tuttuja fiiliksiä menneiltä vuosilta, mitä postauksessa kirjotit! Ite ehdin alottaa lääkiksen nelosvuoden (Oulussa), mutta nyt oon jenkeissä pitämässä opiskelutaukoa.
    Tsemppiä!! Onneks sulla on kesätöitä, niin menee aika nopeammin. Muista rentoutua ja tehdä kaikkea kivaa! (;

    VastaaPoista
  8. Moi! Kiitos tsempeistä. Aika tosiaan menee nopeammin kun on päivät töissä. Sen on huomannut jo yhden viikon aikana. Tulokset tulee jo ennen kuin huomaankaan :)

    VastaaPoista

Kysymyksiä, toiveita, ideoita..?