keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Liebster Award-haaste

Minna Rajala haastoi minut blogissaan tekemään Liebster Award-haasteen. Kiitos Minnalle haasteesta! Kyseinen haaste on kiertänyt ainakin täällä Stoorissa jo jonkin aikaa, joten se on varmasti ainakin osalle teistä entuudestaan tuttu. Haasteessa on siis tarkoituksena vastata yhteentoista minut haastaneen bloggaajan keksimään kysymykseen, keksiä itse uudet 11 kysymystä ja haastaa uusia bloggaajia. Haaste on suunnattu uusille tai vielä suurelle yleisölle tuntemattomille blogeille.



Oletko enemmän aamu- vai iltaihmisiä?


Tämä on hankala kysymys, sillä en ole oikein aamu- enkä iltaihminen vaan olen tehokkaimmillani päiväsaikaan. Jos kuitenkin pitäisi valita näistä kahdesta toinen, sanoisin olevani enemmän aamuihminen, sillä herään melko aikaisin enkä yleensä valvo yhtätoista pidempään illalla.



Rohkeinta, mitä olet tehnyt?


Rohkein tekoni tähän mennessä on varmaankin muutto Jyväskylään. Muutto oli suoranainen hyppy tuntemattomaan ja vaati paljon rohkeuden keräämistä.



Lempielokuvasi?


Tykkään eniten erilaisista musikaaleista ja romanttisista komedioista. Suomalaisista elokuvista lempparini on Ainoat oikeat ja ulkomaalaisista varmaankin Holiday.



Minne haluaisit matkustaa ja miksi?


Olen halunnut matkustaa Australiaan varmaan viimeiset 5-6 vuotta. Ausseissa mua houkuttelee kaikista eniten sen kaukainen sijainti, lämpö sekä upeat hiekkarannat. Olisi huippua päästä Australiaan esimerkiksi vaihtoon, jolloin maan kulttuuriin ja elämäntyyliin kerkeäisi tutustua kunnolla. Olen niin kateellinen ystävälleni, joka viettää parhaillaan välivuottaan Ausseissa.



Jos saisit valita yhden elämänohjeen, mikä se olisi?


"Never give up on something you really want. It's difficult to wait, but more difficult to regret."




[caption id="attachment_55801" align="aligncenter" width="720"]quote1 Kuva: Rosa Säkkinen[/caption]

Mistä haaveilet juuri nyt?


Haaveilen siitä, että pääsen lääkikseen tänä kesänä, ettei mun tarvitsisi stressata varasuunnitelmista.



Entä mikä on parasta juuri nyt?


Parasta just nyt on se, että ulkona paistaa aurinko ja kevät ja kesä on tulossa. Parasta on myös se, että saan viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa.



Lempivuodenaikasi?


Kesä. Inhoan talvea ja kauheaa vaatekerrosta, joka pitää pukea ennen ovesta ulos astumista. Kesällä on parasta, kun on lämmintä eikä ulosmeneminen edellytä kerrospukeutumista ja nastakenkiä.



Häiritsevin tapasi?


Mulla on todella lyhyt muisti tietyissä asioissa. Muistan kyllä erinomaisesti tärkeät asiat, mutta jos joku pyytää mua tuomaan kaupasta pakastepusseja, niin ei ole toivoakaan että muistaisin. Se on minusta todella häiritsevää ja siitä on tullut käytännössä jo tapa.



Viimeisin kirja, minkä luit?


Lukion biologian kolmoskurssin kirja


20160226_115532



Minkä taidon haluaisit osata nykyistä paremmin/haluaisit oppia?


 Haluaisin oppia tekemään parempia haastatteluja. Kuten olen joskus aiemmin blogissa maininnut, teen lätkätoimittajana juttuja eräälle jääkiekkosivustolle. Mulla ei kuitenkaan ole mitään toimittajan koulutusta ja erityisesti haastattelukysymysten keksiminen aiheuttaa usein päänvaivaa. Haluaisinkin siis kehittyä erityisesti kysymysten keksimisessä ja sitä kautta myös kirjoittaa haastattelujutut paremmin.


Kysymykset seuraaville:


1. Mikä sai sinut innostumaan bloggaamisesta?
2. Neljä lempipizzatäytettäsi?
3. Lempikirjasi?
4. Mikä on suurin haaveesi?
5. Kummasta pidät enemmän kirjoittamisesta vai kuvaamisesta?
6. Mainitse kaksi vahvuuttasi ja yksi heikkous
7. Mikä saa sinut nauramaan?
8. Mikä on lempisomesi? Perustele
9. Asia/tehtävä, jota et saa millään aloitettua?
10. Mikä on suosikkileivonnaisesi?
11. Mikä on parasta bloggaamisessa?


Haastan seuraavaksi kaikki pääsykoe-/ lääkisblogeja kirjoittavat tekemään tämän haasteen! Jos tartutte haasteeseen, niin linkatkaa postauksenne ihmeessä kommentteihin :)

2 kommenttia:

  1. Olipa kiva lukea näitä ja kiitos, kun tartuit haasteeseen! Tosi hyvä elämänohje, tuo on kyllä niin totta...!

    VastaaPoista
  2. Näitä on kiva tehdäkin, kiitos haastamisesta! :)

    VastaaPoista

Kysymyksiä, toiveita, ideoita..?