Miksi lääkis?

Ajattelin avata vähän taustoja siitä miten/miksi olen päätynyt hakemaan lääkikseen.

Alun perin yläasteella ajattelin, että haluaisin ehkä sairaanhoitajaksi ja pyörittelinkin sitä mielessäni jonkin aikaa, kunnes ysiluokan alussa mieleeni ensimmäisen kerran tuli, että ehkä voisin opiskella lääkäriksikin.

 Jo ennen kuin yläasteella keksin haluavani sairaanhoitajaksi tai lääkäriksi tiesin, että alan jolla tulen joskus työskentelemään on ehdottomasti oltava ihmiskeskeinen/-läheinen. En voisi kuvitella itseäni istumaan esimerkiksi sihteerinä toimistossa viisi päivää viikossa kahdeksasta neljään (karkea yleistys, mutta tälläinen mielikuva minulla sihteereistä on). Joskus halusin opettajaksi tai myyjäksi, mutta myöhemmin olen ymmärtänyt, että kumpikaan näistä ammateista ei kiinnosta minua. Tarvitsen jotain haastavaa, monipuolista ja eritoten kiinnostavaa(eri asiat kiinnostavat eri ihmisiä, en siis mitenkään tuomitse opettajia tai myyjiä!). Ysiluokan kevään ihmisbilsan tunnit sai minut kiinnostumaan ihmiskehosta ja sen toiminnoista ja varmaan silloin aloin vakavammin miettiä sairaanhoitajan tai lääkärin ammattia. Aluksi ajatukseni palloili siis sairaanhoitajan ja lääkärin ammattien välillä, mutta lukion aikana olen ymmärtänyt, että haluan auttaa ihmisiä, mutta en halua varsinaisesti hoivata potilaita, vaan ennemminkin diagnosoida ja ennaltaehkäistä sairauksia. Siitä vahvistui halu opiskella lääkäriksi.

Lukion alussa valitsin pitkän matikan ja kaikki biologia, kemian ja fysiikan kurssit, koska lääkis välkkyi jo silloin, kuitenkin hieman himmeämmin, jossain mieleni sopukoissa. Koko lukion ajan, oikeastaan abivuoden alkuun asti(vähän myös abivuoden aikana), olen miettinyt sitä, että onko minulla oikeasti mitään mahdollisuuksia päästä lääkikseen missään vaiheessa, koska fysiikka ei todellakaan ole vahvin aineeni ja pääsykokeissa se kuitenkin on melko merkittävässä roolissa. Kaikki ovat vakuutelleet minulle, että kovalla työnteolla kaikki on mahdollista ja saaneet minut hieman itsevarmemmaksi sisäänpääsemisen suhteen, jos ei ensimmäisellä tai toisella, niin ainakin sitten kolmannella tai neljännellä kerralla. Ongelmana on kuitenkin se, että minulla ei ole mitään varasuunnitelmaa. Kyse ei ole siitä, että olisin niin itsevarma, että en viitsisi miettiä sellaisia, vaan siitä että mikään toinen ala tai ammatti ei vedä minua puoleensä yhtä kovaa kuin lääkärin ammatti. Olen miettinyt pääni puhki erilaisia vaihtoehtoja sairaanhoitajasta poliisiin, asianajajasta diplomi-insinööriin ja opettajasta autokorjaajaksi. Mikään ei ole yhtä kiinnostavaa kuin lääketiede. Toki mielessäni on muutama ala jonne haen ensi keväänä(lääkiksen lisäksi siis), jos tänä keväänä ei lääkiksen ovet aukea, koska toista välivuotta peräkkäin en voi alkaa pitämään, mutta en usko että niillä aloilla jaksaisin olla eläkeikään saakka. Lääkis on siis se minne todella haluan ja ainakin tällä hetkellä olen valmis hakemaan sinne vaikka sen kymmenen kertaa,  jos sisään pääseminen sen vaatii.

Tulipas taas kerrassaan sekavaa tekstiä, mutta näin käy kun yrittää saada selitettyä asian monelta kantilta mahdollisimman selkeästi...