maanantai 13. kesäkuuta 2016

Ylioppilaskirjoitusten korottaminen

Kävin viime maanantaina hakemassa lukiolta todistuksen kemian yo-kirjoitusten arvosanan korottamisesta. En ole aiemmin tainnut täällä blogissa puhuakkaan mitään siitä, minkä lopullisen arvosanan YTL minulle soi kemian kirjoituksista tänä keväänä.


Muutama viikko sitten sain ilokseni kuulla kirjoittaneeni kemiasta L:n. Mun koe lähti alustavan tarkastuksen jälkeen 44 pisteellä, mutta lautakunnassa pisteet nousi 45:teen.


Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2014 ja syksyllä 2013 kirjoittamani kemia oli todistuksessani C. Sitä oli siis syytä korottaakkin, siihen nähden, että kemia oli lukiossa yksi lempiaineistani. En sano C:n olevan huono arvosana, mutta kun saat sen lempiaineestasi, jota olet opiskellut lukiossa kolme vuotta hikihatussa, niin C ei suoraan sanottuna paljoa lämmitä. Olin miettinyt korottamista jo heti syksyllä 2014 ja sen jälkeen joka syksy ja kevät, kunnes tänä keväänä päätin sen tehdä, ja jälkikäteen sanottuna, hyvä että tein. Parempaa tulosta en olisi voinut saada.


Mun tavoite oli korottaa arvosanaa edes M:ään tai E:hen, enkä olisi todellakaan uskonut, että mun osaaminen riittää L:ään. Olin siis todella yllättynyt ja iloinen, kun kuulin tuloksen.


Jos joku teistä on pettynyt omiin tuloksiinsa, niin suosittelen harkitsemaan korottamista. Se vaatii paljon lukemista ja työntekoa, mutta tuloksen paraneminen on sen arvoista. Ja jos tulos ei parane, niin ainakin tietää yrittäneensä parhaansa. Suurimpaan osaan jatkokoulutuspaikoista huomioidaan ylioppilaskokeiden tulokset, joten mitä paremmat ne on, sitä paremmat mahdollisuudet on tulla valituksi.


Minä korotin arvosanaani samassa lukiossa, josta itse kirjoitin ylioppilaaksi, mutta korottaminen on mahdollista myös aikuislukioissa. Aikuislukiossa on myös mahdollista käydä ko. aineen kursseja uudelleen, joten siihenkin mahdollisuuteen kannattaa tutustua, jos tuntuu siltä ettei itsenäinen opiskelu riitä.


20160613_115208 (2)

2 kommenttia:

Kysymyksiä, toiveita, ideoita..?