lauantai 11. heinäkuuta 2015

Blogin tulevaisuus?

Mulla on takataskussa vielä muutama postaus/postausidea, jotka aion toteuttaa mutta sen jälkeen kaikki on auki. Pidän blogin kirjoittamisesta valtavasti ja vaikka tämä blogin kautta kokosimme täksi kevääksi lukupiirinkin, niin en koe saavuttaneeni tällä blogilla aivan sitä mitä bloggaamisen aloitettuani tavoittelin.

Tavoitteenani/toiveenani oli, että tämä blogi olisi lääkikseen hakijoille väylä vaihtaa mietteitä ja kuulumisia. Vaikka niitäkin on välillä vaihdettu, olisin halunnut enemmän sitä, että myös te lukijat kerrotte omasta pääsykoevalmistautumisestanne kommenttibokseissa. Ehkä en asiaa ilmaissut tarpeeksi selvästi alussa, mutta olen yrittänyt postauksissa haastaa teitä kommentoimaan ja osallistumaan.

Luulen ja tiedänkin, että tästä blogista on ollut hyötyä joillekkin ja myös se oli yksi tavoitteistani. Tein viime keväänä (siis kevät 2014) syvissä vesissä rämpiessäni sen päätöksen, että jaan tarinani teille täällä, ja siitä sainkin paljon kiitosta. Vaikeista hetkistä ei nimittäin usein haluta puhua julkisesti.

Blogin sivunlatausluvut ovat olleet suuremmat kuin olisin ikinä arvannut. Selvästikin lääkikseen hakeminen on aihe joka kiinnostaa ja josta luetaan. Nyt on kuitenkin harkinnan ja päätöksien aika. Aion hakea lääkikseen myös keväällä 2016, mutta se tulenko päivittämään blogia valmistautumisestani ei ole varmaa. Haluan kuulla teidän mielipiteenne ennen kuin teen lopullisen päätöksen. 

Kerro siis kommenttiboksissa haluatko lukea mun pääsykoevalmistautumisesta enää keväällä 2016 vai oliko jo kaksi kevättä riittävästi? 


5 kommenttia:

  1. Aion hakea ensimmäistä kertaa lääkikseen ensi vuonna, joten mua kiinnostaisi todellakin lukea myös sun valmistautumisesta ensi vuoteen :).

    VastaaPoista
  2. Ajattelin hakea lääkikseen ensi vuonna ja mietin myös blogin kirjoittamista. Olisi kiva lukea blogiasi myös ensi keväänä :)

    VastaaPoista
  3. Tosi harmi ettet päässyt. Ens vuonna sitten! Toivottavasti jatkat blogisi päivittämistä, mä ainakin mielenkiinnolla luen! En yleensä kommentoi, ehkä lähinnä siksi, että oma haku-urakka on jo takana... :)

    Tsemppiä seuraavaan vuoteen!

    VastaaPoista
  4. Minäkin toivoisin, että jatkaisit kirjoittelua vielä ensi vuodesta. Olen tykännyt lukea blogiasi ja olisi mukava nähdä vielä se "hyväksytty", kun tähän asti on tultu. :)

    VastaaPoista
  5. Haluan lukea! :)

    Karkki;)

    VastaaPoista

Kysymyksiä, toiveita, ideoita..?