maanantai 10. maaliskuuta 2014

Tavallinen lukupäivä

Ajattelin esitellä teille hieman tavallista lukupäivääni. Mitkään päivät ei ole täysin samanlaisia, joten tässä vain yksi niistä. Tämä päivä on viime viikolta. Heräilin harvinaisen aikaisin noin klo 8 ja päätin katsoa edelliseltä illalta katsomatta jääneen Under the Dome jakson. Tämän jälkeen noin klo 9 söin aamupalan, puin ja aloin lukemaan fysiikan kutoskurssia. Tapanani on, että jos kirjassa on selitetty joku huonosti, googlaan sen ja katson jos löytäisin hieman selkeämmän selityksen.  Luin puoli kahteentoista asti,  jolloin aloin värkkäämään ruokaa itselleni ja veljelleni. Ruuan jälkeen luin kolmeen tai neljään, jolloin söin päivän toisen ruuan ja lähdin käymään pikaisella kauppareissulla. Kauppareissun jälkeen päädyin yllätysyllätys taas kirjan ääreen vajaaksi kahdeksi tunniksi ja sen jälkeen laskin muutaman matikan ylppärilaskun. Puoli kahdeksan aikaan siirryin television ääreen, katsoin muutaman ohjelman ja illalla ennen nukkumaanmenoa luin Cosmoa.

Tälläinen on siis aika tavallinen lukupäiväni. Joinakin päivinä taukoja on vähän enemmän kuin toisina, mutta keskimäärin luen 6-8 tuntia päivässä. Millaiset lukurutiinit muilla on?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysymyksiä, toiveita, ideoita..?