Erilaiset muistiinpanotekniikat ovat tulleet hyvinki tutuiksi lukion ja kahden aiemman pääsykoekevään aikana. Mukaan on mahtunut muun muassa ranskalaisia viivoja, ajatuskarttoja, muistipelikortteja, piirroksia ja seinäjulisteita. Tässä postauksessa jaan teille muistiinpanotekniikat, joista koen itse hyötyneeni eniten.
Piirros
Esimerkiksi elinten piirtäminen ja osien nimeäminen kuvaan auttaa ainakin minua muistamaan osat paljon pelkkää kuvien katsomista paremmin. Tämän avulla myös muistan helpommin missä kohti mikäkin osa sijaitsee ja miltä se suurin piirtein näyttää.
Post it-laput
Post-it-lappuihin kirjoitan usein hyvin "suurpiirteisiä" asioita eli esimerkiksi listaan kehon umpirauhaset tai bakteerien tyypit. Post-it-laput kiinnitän yleensä johonkin sängyn lähelle, josta sitten kertaan ko asioita illalla ennen nukkumaan menoa ja aamulla heti herättyäni.
Muistipelikortit
Muistipelikortteja käytän esimerkiksi ionien varauksien ja lyhenteiden ulkoa opetteluun tai hormonien ja niitä erittävien rauhasten opetteluun. Kuvissa olevissa korteissa toisella puolella tulee umpirauhanen ja sen erittämien hormonien lukumäärä ja kääntöpuolella kyseiset hormonit.
Seinäjuliste
Seinäjulisteet olen ruukannut kiinnittää esimerkiksi huoneeni oveen ja siitä sitten aina ovesta ulos mennessäni lukenut jonkin posterin. Tässä esimerkki posterista, jossa on ruuansulatuskanava pääpiirteissään.
Yliviivaus
Tämä esimerkkikuva on hyvin köykäinen. Olisin halunnut näyttää tässä kuvan yliopiston luentodioista, mutta sitten hoksasin, että eihän niitä saa julkisesti jakaa. Tein siis itse hyvin pelkistetyn esimerkkidian.
Tätä tekniikkaa käytän melkein jokaisella kurssilla eli ennen luentoa lataan tabletilleni kyseisen luennon diat, joihin sitten jollain ohjelmalla teen yliviivauksia ja omia lisäyksiäni.
Toivottavasti näistä vinkeistä on hyötyä myös teille! Nämä ovat ne muistiinpanotavat, joita itse käytän suurimmaksi osaksi.
Nää on ihanan visuaalisia!
VastaaPoistaItse olen siis hyvinkin visuaalinen oppia. Näitä vinkkejä tullaan kyllä tarviimaan, että tästä abikeväästä selvitään.
Kiitos! Tsemppiä kovasti abikevääseen. Se kuluu yllättävän nopeasti :)
VastaaPoista