torstai 10. heinäkuuta 2014

Pääsykokeen vastauslomake

Olen saanut tämän vastauslomakkeeni kopion jo noin kaksi viikkoa sitten, mutta töissä kun on päivät niin aikaa on kammottavan vähän enää keskittyä mihinkään muuhun. Mutta nyt kaksi yötä töissä olleena tätä kirjoittelen silmät ristissä, että saisin tän edes joskus postattua. Älkää siis liikaa keskittykö kirjotusvirheisiin ja epäloogisuuksiin. En ala tässä postauksessa enää kertomaan kovinkaan tarkasti mitä missäkin tehtävässä kysyttiin, joten jos ette muista/tiedä mitä tehtävässä on kysytty lukekaa aiempi postaukseni tästä tai kurkatkaa itse koetta täältä.

Monivalinnat jotka tehtiin optiselle lomakkeelle eivät menneen kovinkaan hyvin, vaikkakin sain eniten pisteitä fysiikan osiosta niinkuin ennalta arvelinkin. Ykköstehtävästä (eli osioista a, b ja c) sain vain 7 pistettä, kun jaossa oli jopa 30. Kakkostehtävä oli suosikkini koko kokeessa ja siitä sainki 4,5/5 pistettä eli tosi hyvin. Kolmostehtävästä tein vain monivalintaosion (kohta c) ja senkin ihan 'perstuntumalla' eli toisin sanoen tiesin 24:stä kohdasta 4 varmasti ja loput veikkasin ja silti vain 6 meni väärin. Se tehtävä oli kuitenkin sen verran raaka, että siitä taisi saada 3 pistettä, jos kaikki on oikein, kun taas jokaisesta virheestä lähti -0,5 p. Nelosta en tehnyt ja vitosesta sain jopa 3 pistettä, vaikka keksin vastaukset omasta päästäni. Mutta kuten aiemmassa postauksessa pohdinkin, niin siinä tehtävässä oli hieman vapauksia soveltaa. Tehtävästä 8 sain 5 pistettä ja hieman ärsyttää, koska siitä olisi ollut otettavissa vielä pari lisäpistettäkin, mutta luovutin ehkä hieman liian helpolla. Tehtävästä 9 sain jopa 0,25 p (naurattaa.. no words needed).. Kahdestatoista sain vain 0,5 p, vaikka odotin saavani siitä hieman enemmän. Kolmetoista tehtävästä sain 3 p, kun jaossa oli 5. Siinä tein näin jälkikäteen ajateltuna aloittelijan virheen.. Tehtävävästä 15 sain täydet pisteet ja se olikin ihan perusfysiikkaa. Tehtävä 17 oli noita painejuttuja ja siinäkin tuli muutama pikkuvirhe, mutta pisteitä sain 3,5/5. Yhteensä pisteitä oli 31-, mikä ei varmastikaan kuulostaa paljolta, mutta niin vähällä lukemisella kuin minäkin kokeeseen menin, tulos on parempi kuin osasin odottaa.



Tässä siis näitä saamiani pisteitä hieman eriteltynä. Seuraavaksi alan ryhdistäytymään lifestyle-tyylisten postausten saralla ja yritän saada tehtyä niitä. Nimittäin aloitan ensi viikon keskiviikkona lomailun ja lomalle on paljon kivoja suunnitelmia. Niistä postauksia sitten ehkä jälkikäteen!

2 kommenttia:

  1. Kuinka sait oman kopiosi vastauspapereistasi? Siis haitko sen yliopistosta vai tilasitko sen soittamalla tai sähköpostilla? Suositteletko tilaamista muillekin, jotka eivät vielä tänä vuonna sisälle päässeet? Kiitos vastauksestasi jo etukäteen ja tsemppiä tulevaan luku-urakkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilasin sähköpostilla, mutta tietääkseni sitä ei kaikista yliopistoista pysty tilaamaan, että kannattaa tutkia yliopistojen nettisivuja. On ihan makuasia kokeeko hyötyvänsä kokeen tilaamisesta, mutta ainakin omasta mielestäni tilaaminen oli järkevää, koska nyt näen kuinka tiukasti tehtäviä arvostellaan ja osaan ensi vuonna vastata tehtäviin paremmin. :) Kiitos ja tsemppiä myös muille!

      Poista

Kysymyksiä, toiveita, ideoita..?