lauantai 21. kesäkuuta 2014

Tulokset

Pääsykokeen tulokset tulivat keskiviikkona, mutta töiden ja juhannusrientojen takia en niistä aiemmin kerennyt kirjoittaa. Tulos oli hyvinkin odotettu ja tiedossa ollut eli hylätty. Kokeen jälkeen arvelin ja laskeskelin saavani noin 20 pistettä, mutta suureksi yllätyksekseni raakapisteeni olivat kolmenkymmenen paremmalla puolella! Sain siis yli 30 pistettä todella vähäisellä lukemisella. Arvelen kuitenkin, että suurin osa näistä pisteistä kertyi fysiikan tehtävistä,  ja sitähän luin talven ja alkukevään todella ahkerasti. Kuopioon pääsi sisään valintakoekiintiössä, kun raakapisteitä oli noin 58. Pisteitä jäi siis puuttumaan melkein yhtä paljon, kun mitä sain, mutta olen aika toiveikas sen suhteen, että lukemalla ahkerasti ensi kevään pääsykokeeseen sisäänpääsy voi olla mahdollista. Tilasin kopion omasta vastauslomakkeestani, joten kerron enemmän pisteiden jakautumisesta eri tehtävien suhteen kunhan se postilaatikkoon tipahtaa! Onnea niille, jotka tietävät jo päässeensä sisään ja hermoja odotukseen niille, jotka tuloksia vielä odottavat!☺


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysymyksiä, toiveita, ideoita..?