torstai 23. tammikuuta 2014

Tästä se lähtee!

Heipähei! 

Näin lukion päivittäisen opiskelun loppumisen ja lukuloman alkamisen kunniaksi on hyvä alottaa myös jotain muuta uutta, nimittäin jokin aika sitten päätin aloittaa blogin, jossa kerron pääasiassa valmistautumisestani tämän kevään lääkiksen pääsykokeisiin, mutta myös muusta elämästäni vähän lifestyleblogin tyyliin. Lääkis on ollut mun haaveena oikeastaan yläasten puolivälistä lähtien ja nyt, kun lukio alkaa pikkuhiljaa olla loppusuoralla, niin alkaa tämäkin haave olla entistä ajankohtaisempi. Tänä keväänä pääsykokeisiin lukemiselta aikaa vie kirjoitukset, mutta heti kirjoitusten jälkeen aion lukea pääsykokeet päämääränäni sen kaksi kuukautta niin paljon kun pystyn. Asiaa onneksi helpottaa se, että kirjoitan nyt keväällä mm. fysiikan, joten voin ne kaksi kuukautta keskittyä pääasiassa kemian kertaamiseen(kemian kirjoitin syksyllä) ja biologian lukemiseen, sillä edellisestä biologian kurssista alkaa olla aikaa jo melkein vuosi.

                            

Mihin lääkikseen sitten aion hakea.. Noo, olisin halunnut hakea joko Tampereelle tai Ouluun, mutta tällä hetkellä näyttää kovasti siltä, että mun hakupaperit lähtee kohti Itä-Suomen yliopistoa eli Kuopiota. Syynä on se, että Kuopioon otetaan eniten opiskelijoita sisään tänä vuonna. Mun syksyn kirjoitukset(englanti ja kemia) jäivät ikävästi yhtä ja kahta pistettä vaille parempia arvosanoja, minkä takia mun pitäisi käytännössä kirjoittaa nyt keväällä matikasta, fysiikasta ja äidinkielestä kaikista L:t jos haluaisin mahtua yhteispistekiintiöön, jossa otetaan enemmän uusia opiskelijoita. Kuitenkin tämä on mahdottomuus mulle, joten ainoa keino on päästä sisään valintakoekiintiössä ja Kuopiossa sillä otetaan sisään eniten koko Suomessa. 

Tietenkin olisi mahtavaa päästä sisään jo tänä keväänä, mutta koska lääkikseen haluaa niin moni muukin on myös varauduttava siihen, että ensimmäisellä kerralla ovet eivät aukea. Jos näin käy pidän ensi vuonna välivuoden ja aloitan seuraaviin pääsykokeisiin lukemisen jo aiemmin kuin tänä keväänä voin kirjoitusten takia aloittaa. Mun asenne tämän kevään pääsykokeisiin oli pitkän aikaa se, että käyn nyt vain testaamassa millainen koe ja koetilanne on ja sitten ensi vuonna tiedän tämän ja osaan olla rennommin, mutta kummitädin (ja parin muunkin ihmisen) fiksujen sanojen seurauksena olen hieman muuttanut suhtautumistani. Toki vieläkin takaraivossa hakkaa se, että ei ensikertalaisena ja näin lyhyellä lukuajalla voi päästä sisään, mutta nyttemmin olen yrittänyt takoa päähäni ajatusta siitä, että luen niin paljon kuin pystyn, teen kaikkeni ja uskon sisäänpääsemiseeni ja katson mihin se riittää. Jos ovet eivät tänä keväänä aukea, teen kuten aiemmin olen suunnitellut, mutta jos ne yllätyksekseni aukeaisivatkin olisin superiloinen ja kiitollinen ihmisille, jotka saivat mut suhtautumaan pääsykokeisiin eri tavalla! 

Tässä tuli paljon ja hyvin sekalaista tekstiä ekalla kerralla, mutta ehkä kun pääsin näistä alkuhöpinöistä nyt eroon niin ensi kerralla tulee jotain hieman loogisempaa. Aluksi varmastikin kerron jonkin verran fysiikan ylppäreihin valmistautumisestani ja asioista, joita teen välillä lukemisen lomassa. Kirjoitusten jälkeen sitten siirryn varsinaiseen pääsykokeisiin tähtäävään opiskeluun ja saatte sitten lukea siitä. Kaikki kysymykset, kommentit, vinkit tms. ovat enemmän kuin tervetulleita kommenttiboksiin! :)





2 kommenttia:

  1. Paljon paljon tsemppiä ja lukumotivaatiota tulevaan koitokseen. Käytkö jonkin valmennuskurssin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) en aio käydä valmennuskurssia ainakaan vielä tänä keväänä!

      Poista

Kysymyksiä, toiveita, ideoita..?