Näytetään tekstit, joissa on tunniste lääkis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lääkis. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Pääsykoeanalyysi

Tilasin alkuviikosta tämän kevään pääsykokeeni ja nyt ajattelin käydä lyhyehkösti läpi mistä sisäänpääsemiseni jäi kiinni. Pisteiden valossa en taaskaan kauaksi sisäänpääsyrajasta jäänyt, joten koen hyödylliseksi käydä kokeen läpi ja analysoida osaamistani.


Monivalintatehtävän tein tyylillä "vastaan kaikkiin, jotka osaan 95%:n varmasti". Taktiikka toimi aika hyvin ja sain tehtävästä yli 50 pistettä. Toki muutamaan kohtaan vastasin väärin, eli jos olisin mennyt 100%:n varma-taktiikalla, niin olisin saanut ainakin kolme-neljä lisäpistettä. Mikäli ensi keväänä on samanlaisella pisteytyksellä oleva monivalintatehtävä, niin tiedän käyttää 100%:n varma-tyyliä.


Kaiken kaikkiaan ihmisbilsa mulla oli hyvin hallussa, mutta kuukautiskiertotehtävä meni penkin alle. Se jäi aiheena vähän vähemmälle lukemiselle, en kyllä tiedä miksi, mutta se oli oikeastaan ainoa ihmisbilsaan liittyvä tehtävä, josta en saanut täysiä tai lähes täysiä pisteitä.


Kemian tehtävät osasin myös hyvin, mutta yhdessä tehtävässä olen tehnyt aivan idiootin virheen. Seiskatehtävässä tein näppäilyvirheen laskimella ja tuloksen desimaalit heittivät jonkin verran. Tehtävästä oli rokotettu heti kolme pistettä sen takia.


Myös fysiikkaan liittyvässä tehtävässä numero kahdeksan tein hyvin klassisen merkkivirheen, miinuksesta tulikin plus.. Myös siitä tehtävästä rokotettiin kolme pistettä vaikka tehtävän periaate oli täysin oikein.


Eniten vaikeuksia mulla oli ehdottomasti fysiikan tehtävien kanssa ja jouduin ajanpuutteen vuoksi jättämään tehtävät 12 ja 13 käytännössä kokonaan tekemättä. Niissä menetin siis suoraan jo 20 pistettä.


Fysiikan tehtävät oli selkeästi heikkouteni tämän kevään pääsykokeessa vaikka muutamasta fysiikan tehtävästäkin sain täydet pisteet. On kuitenkin selvää, että fysiikkaan täytyy tulevassa lukuprosessissa panostaa selkeästi enemmän kuin tänä vuonna.


Tuntuma mikä kokeen läpikäynnistä päällimmäisenä jää on, että kemia on hyvin hallussa sekä ihmisbiologia, mutta fysiikka ja muut biologian aihealueet/kurssit kaipaavat selkeästi enemmän lukemista ja harjoitusta. Näiden tietojen avulla on hyvä syksyllä lähteä suunnittelemaan tulevan vuoden valmistautumista.


Tähän analyysiin on hyvä päättää tämän blogin taival . Kuluneet kaksi ja puoli vuotta ovat olleet upeita. Olen saanut blogista sitä vertaistukea mitä lähdin hakemaankin ja toivottavasti myös omalta osaltani tarjonnut sitä teille. Kuten kliseinen sanonta kuuluu "kaikki hyvä loppuu aikanaan" ja koen, että nyt on mun aika lopettaa tämä taival ja aloittaa uusi. Kulunut kaksi ja puoli vuotta on ollut monella tavalla rankkaa aikaa erityisesti epäonnistumisten takia, mutta toisaalta taas hyvin antoisaa ja opettavaa. 


Mun uusi blogi löytyy myös täältä Stoorista ensi viikon alusta alkaen osoitteesta stoori.fi/ciames. 


Kiitos teille kaikille näistä muutamasta vuodesta! 


Toivottavasti kohtaamme vielä uuden blogin puolella.


20160520_114445 (3)

Tähtien tavoittelija: Time to say goodbye

Tämä postaus on vierailevan bloggaajan Tähtien tavoittelijan käsialaa. Tähtien tavoittelijan aiemman postauksen löydät täältä.


On aika jättää vierailevan bloggaajan roolini taakse. Viime syksynä ryhtyessäni tähän tehtävään en tiennyt, kuinka minun kävisi. Epävarmuutta tilanteeseeni toi lähestyvä kuopuksen syntymä ja vauva-aika, jota on mahdotonta ennakoida. Luku-urakkaa aloittaessani en voinut tietää, pääsisinkö edes pääsykokeeseen asti vai pitäisikö opiskelu keskeyttää vaativan perhe-elämän vuoksi. Olen äärimmäisen kiitollinen rauhallisesta vauvasta, joka mahdollisti opiskeluni, sekä tietysti puolisoni antamasta tuesta tässä valtavassa urakassa.


Kulunut vuosi on ollut kaikessa hektisyydessään elämäni paras. Tällä hetkellä olen edelleen äitiyslomalla, joka päihittää kaikki aiemmat äitiyslomat. Olen ehkä vähän hullu, mutta olen nauttinut aivan älyttömästi koko opiskeluprosessista! On ollut ihanaa syventyä fysiikan kinkkisiin laskuihin, kemian kommervenkkeihin ja biologian pieniin tärkeisiin yksityiskohtiin. Opiskelu on tuonut tarvitsemaani vaihtelua perhe-elämään ja ollut ”omaa aikaani”, jolloin olen saanut rauhassa puurtaa minulle merkityksellisen asian parissa. (Aika on jo kullannut muistot tehokkaasti, kuten ehkä havaitsette ;))


Vaikka saan tämän ehkä kuulostamaan helpolta, todellisuus on kaikkea muuta. Kulunut vuosi on ollut myös elämäni raskain. Taustallani on monia asioita, joiden vuoksi elämäni ei ole ollut helppoa eikä tule sitä olemaankaan vielä vuosikausiin. Vuodenvaihteessa tuntui hetkisen melkoisen mustalta, mutta ilokseni olen nyt huomannut valon lisääntyneen elämässäni huomattavasti. En pidä mitään itsestäänselvyytenä, vaan koetan aina muistaa, että asiat voisivat olla hyvin paljon huonomminkin. Se, joutuuko unelma-ammattiin pääsemisen vuoksi lukemaan pääsykokeeseen kuukauden vai viiden vuoden ajan, on loppujen lopuksi opiskelupaikan saamisen jälkeen täysin merkityksetöntä.


Olen perheeni kanssa jättämässä entisen elämämme taaksemme. Tulevaisuus on taloudellisesti heikompi kuin nykyinen elämämme, mikä vaatii varmasti sopeutumista koko perheeltä. Joudumme luopumaan paljosta, mutta haluan ajatella, että saamme tilalle enemmän. Tulevaisuuden epävarmuudesta huolimatta päällimmäisinä tunteinani ovat innostus ja jännitys. Uusi alku, mahtavaa! Ja toivon mukaan opiskeluaika ei kestä loppuelämää :)


Olen tyytyväinen siihen, että päätin jakaa hakuprosessini teidän kanssanne. Jos yksikin lukija on tarinastani saanut pontta pyrkiä kohti unelmaansa, olen enemmän kuin onnellinen. Muistakaa, että (lähes) kaikki on asenteesta kiinni! Olosuhteet ovat mitä ovat, mutta tehkää kaikkenne, olkaa rohkeita, määrätietoisia ja sinnikkäitä. Jos niin päätätte, tulevaisuus on teidän!


Kaikkea hyvää kaikille lukijoilleni ja toivottavasti tekemänne työ palkitaan! Jos jotakuta kiinnostaa tarinointini jatkossakin, oma blogini löytyy osoitteesta arjenunelmientasapaino.blogspot.fi

torstai 30. kesäkuuta 2016

Tulokset

Tiistaina koitti se hetki, mitä on nyt kuutisen viikkoa odoteltu melko tiiviisti. Kun tulos vihdoin kahdentoista aikoihin päivittyi minunkin Opintopolkuuni, ei se ollut toivotunlainen. En päässyt lääkikseen tälläkään kertaa. Varasijan numeron perusteella olin pärjännyt kokeessa paljon viime vuotta paremmin, mutta siltikään se ei riittänyt.


Muiden hakukohteideni tuloksia en ole vielä saanut, joten en vielä tiedä missä opiskelen syksyllä, mutta sen tiedän ettei se paikka ole lääkis. Vieläkään.


Fiilis ei luonnollisesti ole hyvä, mutta toisaalta päällä on kova tarmo sen suhteen, että ensi kevättä varten teen kaikkeni ja silloin pääsen sisälle, en rajaa hipoen vaan rajat reilusti ylittäen. Aion siis vielä ensi keväänä hakea lääkikseen. Musta tuntuu, että mun pitää hakea vielä kerran ettei ainakaan tarvitse katua asiaa vuosien päästä.


Tällä hetkellä mua ei suoraan sanottuna hirveästi huvita ruotia tuntemuksiani tämän enempää näin julkisesti. Aion käydä katsomassa valintakoettani ensi viikolla, joten siitä on luvassa postaus mahdollisesti ensi viikolla.


Toivotan valtavasti onnea kaikille sisäänpäässeille ja valtavan paljon tsemppiä niille, joita onni ei tänä keväänä suosinut! Kyllä se aurinko joskus paistaa meillekkin :)

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Tähtien tavoittelija: Tulokset, vihdoin ja viimein

Tämä postaus on vierailevan bloggaajan Tähtien tavoittelijan käsialaa. Tähtien tavoittelijan aiemman postauksen löydät täältä.


On tullut totuuden hetki. Tätä on odotettu viikkotolkulla, välillä kauhusta kankeana ja toisinaan jopa aivan rennoin mielin. Ajatukset ovat vaihdelleet toiveikkuudesta ahdistuksen kautta silkkaan epätoivoon. Joka toinen päivä on tuntunut, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia ja joka toinen päivä pikkuruinen toivo on nostanut päätään ja kuiskannut: Jospa sittenkin?


Tänä aamuna kädet täristen avasin Opintopolun. Olin aavistanut, että tulokseni tulevat tänään, joten heti herättyäni kaivoin avainluvut esiin ja yritin henkisesti valmistautua siihen, mitä sieltä tulee. Ensin koko systeemi heitti minut ulos, mutta lopulta pääsin kohtaan, jossa hakemukseni tulos latautui. Minua ei ole koskaan jännittänyt niin paljon, voin kertoa, vaikka takanani on jo monia vastaavia kokemuksia.


Ja vihdoin se latautui: Opiskelupaikka myönnetty! Suuni avautui isoksi kuin mikä ja töllötin sitä tekstiä aivan tyhmänä. Siis MITÄ?! Ja sitten tuli huuto AAAAGHHH minä tein sen MINUSTA TULEE LÄÄKÄRI!!! 2-vuotiaani kysyi ”Äiti, itkettääkö sinua?” ja minä rutistin häntä lujasti ja sanoin, että ei, äiti on vain niin onnellinen!


Kävimme koko perheellä juhlajätskillä ja vietimme ihanan kauniin aurinkoisen kesäpäivän lapsuuteni maisemissa. Vieläkin tuntuu aivan epätodelliselta, voiko tämä olla tottakaan! Koko vuoden olen opiskellut todella ahkerasti, siitäkin huolimatta, etten noin vuoteen ole nukkunut kuin yhden (!!!) kokonaisen yön ja kärsin pahoista kivuista koko syksyn ennen nuorimmaiseni syntymää. Kuopukseni syntyi uudenvuoden tienoilla ja kevään luin sitten vauveli kainalossa.


Sen haluan sanoa teille kaikille, jotka siellä ruudun toisella puolella joko odottelette omia tuloksianne tai olette kenties jo aloittaneet uuden luku-urakan, että te pystytte tähän. Jos minä, useamman pienen lapsen äiti olemattomalla lähtötasolla ei-ensikertalaisena olen päässyt tähän pisteeseen, te pystytte tähän myös, siitä ei ole epäilystäkään!


Tässä ei nyt ole päätä eikä häntää, koska ajatukseni ovat yhtä puuroa :D Ehkä paremmalla ajalla vielä kirjoittelen kokeesta tarkemmin, mutta juuri nyt, tällä hetkellä tärkeää on vain se, että olen max 57 sisälle päässeen ei-ensikertalaisen joukossa. Ja kyllä, kliseisesti voin sanoa, että kaikki se vaiva ja masennus ja ahdistus ja vapaa-ajan puute ON tämän hetken arvoista!


Loppuun vielä aforismi, jonka jostain luin: ”Kurkota kuuhun. Jos putoat, laskeudut tähdelle.”


Minun tähteni on saavutettu, olen päässyt tavoitteeseeni. Ja tästä matka vasta alkaa! Kiitos jo tässä vaiheessa mukanani kulkemisesta, on ollut ilo jakaa kokemukseni teille. Kaikkea hyvää teille lukijani!


Cian kommentti: Toivotan omasta puolestani valtavan paljon onnea Tähtien tavoittelijalle sisäänpääsystä sekä onnea tuleviin opintoihin!


Oulun tulokset julkaistaan ennakkotietojen mukaan tiistaina, joten minun tuloksistani kuulette tiistain, keskiviikon tai torstain aikana. Tsemppiä muillekkin tuloksien odotukseen :)

lauantai 21. toukokuuta 2016

Ajatuksia pääsykokeesta

Pääsykoe on nyt ohi ja tässä on muutaman päivän kerennyt totutella taas siihen, ettei enää tarvitse hullunlailla lukea. Netflix ja kevyemmät kirjat ovat siis olleet ahkerassa käytössä viime päivinä.


Tänä keväänä mun fiilikset ennen pääsykoetta oli tosi epävarmat. Jotenkin tuntui etten osaa yhtään mitään, vaikka samalla tiesin, että varmasti osaan asiat. Kuitenkin sain hillittyä jännitystäni todella hyvin ja oikeastaan jännitys alkoi isommin puskea päälle vasta yliopistolle päästyäni. Koesalissa jännitys onneksi laantui ja pystyin aloittamaan kokeen täysin levollisin mielin.


Kokeen aluksi kirjoitin tietoni jokaiseen tehtäväpaperiin, jotta lopun kiireessä ne eivät pääsisi unohtumaan. Sen jälkeen selasin kokeen nopeasti läpi ja aloin tekemään tehtäviä järjestyksessä aloittaen kakkostehtävästä. Tein itselleni helpot tehtävät heti ja jätin aluksi vaikeammat välistä. Sitten aloitin kierroksen uudestaan. Tunti ennen kokeen loppua aloitin monivalintatehtävän ja sen jälkeen vielä viimeistelin yhden tehtävän loppuun.


Lopuksi tarkastin, etten ollut jättänyt välistä yhtään tehtävää, joihin osasin vastata.


Tämän vuoden koe oli rakenteeltaan ja erityisesti pisteytykseltään erilainen kuin aiempina vuosina ja se yllätti ainakin minut. Yleensä monivalintatehtävästä on saanut todella rankalla kädellä miinusta eikä tehtävää ole yleensä edes kannattanut tehdä, jos aika on mennyt tiukille. Tänä vuonna ko.tehtävästä sai kuitenki yli 90 pistettä, joten sitä ei voinut jättää välistä. Miinuksiakin sai vain vääristä vastauksista, ei tyhjistä kohdista.


Otinkin monivalintatehtävään sen tyylin, että vastasin vain niihin kohtiin, joiden vastauksen tiesin vähintään 90 %-varmasti.


Kemiaa vuoden opiskelleena olisin toivonut kokeeseen vaikeampia kemian tehtäviä. Tänä vuonna kemian tehtävät olivat mielestäni liiankin helppoja. Myös ihmisbilsaa olisin toivonut enemmän. Sitä oli loppujen lopuksi aika vähän. Fysiikan tehtävien suuri määrä ihmetyttää minua, sillä kuulemani mukaan fysiikkaa ei suuremmin lääkiksessä tarvi.


Kokeessa oli muutama tehtävä, joista erityisesti tykkäsin. Olin ennen koetta melko varma, että munuaisista kysytään jotain, joten pänttäsin munuaisten rakennetta ja toimintaa paljon ja onneksi niin, sillä niistähän kysyttiin! Munuaistehtävän tehtävätyyppi oli myös mielestäni todella kiva. Toinen tehtävä, josta pidin oli kemian tehtävä, jossa piti muodostaa ja tasapainottaa natriumatsidin reaktioyhtälö ja laskea muutama lasku.


Nyt tiedossa on melkein kuusi tuskallista viikkoa tuloksia odotellessa. Kokeesta jäi mulle hyvä fiilis ja toivon kovasti, että suoritukseni riittää sisäänpääsyyn. Mikäli ei riitä, niin tottakai olen pettynyt, mutta ainakin tiedän tehneeni parhaani.


torstai 19. toukokuuta 2016

Tähtien tavoittelija: Ohi on!

Tämä postaus on vierailevan bloggaajan Tähtien tavoittelijan käsialaa. Tähtien tavoittelijan aiemman postauksen löydät täältä.


En sitten malttanut olla hiljaa heinäkuuhun asti… Pääsykoe on nyt (onnellisesti?!) ohi, joten on aika vähän purkaa tämänkertaista kokemusta. Koesalista poistuin noin seitsemän tuntia sitten ja saavuimme juuri äsken kotiin, joten tässä uunituoreet fiilikset.


Päällimmäisenä tunteena on väsymys. Olimme eilen hotellilla vasta iltakahdeksan jälkeen, ja Suomi-peli oli pakko katsoa – enkä kadu. Lisäksi heräsin yöllä klo 4.35 enkä ollut enää millään saada unta. Kello soi kuudelta, mutta torkahdin – hups – ja heräsin kahdenkymmenen minuutin kuluttua. Tuli kiire aamupalalle ja sieltä koepaikalle. Kupillisen kahvia sain alas.


Koe jännitti etukäteen, mutta kun pääsin koepaikalle, pahin jännitys oli tiessään. Juttelin niitä näitä muiden kokelaiden kanssa matkalla koesaliin. Paikalleni päästyäni ei jännittänyt enää yhtään, hymyilytti vain ja odotin, milloin saisi kääntää paperit. Koko koe meni virnistellessä varmaan aika typerännäköisesti, koska oli vaan niin mukavaa. Oli mukavaa olla kokeessa. Oli mukavaa huomata, että jopa osaa jotakin. Oli mukavaa, että aikaa tuntui olevan ruhtinaallisesti. Oli mukavaa, kun tiesin, että kun saan tämän tehtyä, pääsen lomalle ainakin hetkeksi.


En osaa yhtään sanoa, miten koe meni. Kokeen aikana oli hyvä fiilis, joka jatkui kokeen jälkeenkin jonkin aikaa. Viime vuonna kokeen jälkeen oli lähes samanlainen fiilis, joten se nyt ei kerro mitään. Kokeessa ei ollut aineistoa, mikä vähän harmitti, koska koen olevani vahvimmillani esim. viime vuoden pääsykokeen kaltaisessa kokeessa. Hetken tehtäviä taivasteltuani aloitin rastimalla monivalinnoista sellaiset, jotka ensinäkemältä vaikuttivat selkeiltä. Sen jälkeen tein sopivassa järjestyksessä tehtäviä eteenpäin, ja koko kokeen kävin alusta loppuun suunnilleen kolme kertaa, jotta kaikki tuli tehdyksi. En mene sen kummemmin yksityiskohtiin, koska ensinnäkään en enää muista tarkkaan yksittäisiä tehtäviä enkä toiseksi halua liiaksi muistella koko koettelemusta :D


Jännitys ei estänyt selkeää järjenjuoksua enkä mennyt paniikkiin missään vaiheessa. Pysyin siis hyvin rauhallisena koko ajan, mikä olikin päätavoitteeni. Tein tehtävät maltilla ja pyrin huolellisuuteen. Vältin hyppimistä tehtävästä toiseen, mutta siirryin rivakasti eteenpäin, jos en heti osannut. Ennen yhtä olin jo tehnyt kaikki tehtävät niin hyvin kuin osasin ja loppuajan kävin kokeen vielä huolella läpi tarkastaen jokaisen tehtävän vielä erikseen.


Summa summarum: kokeesta ei jäänyt minulle jossiteltavaa. Jos en pääse, tiedän sen johtuvan heikoista taidoista, en olosuhteista. No, okei, voisin syyttää esim. huonoja yöunia tai väärän värisiä sukkia (äiti on sanonut, että yllä pitää aina olla punaista, koska se tuo itsevarmuutta!), mutta en nyt lähde siihen. Olen tyytyväinen suoritukseeni, kävi miten kävi. Tein parhaani, ja jos se ei riitä, joudun aivan ansaitusti opiskelemaan lisää ensi vuotta varten.


Tuloksia odotellessa!


Ps. Laskin huvikseni tämän hakukerran aikana käyttämäni vihot aikavälillä elokuu 2015 – toukokuu 2016. Saldoksi sain lähes 8 täyttä vihkoa fysiikan laskuja, 5 täyttä vihkoa kemian tehtäviä ja 3,5 vihkoa biologiaa sekä lisäksi 3 vihkoa vanhoja pääsykoetehtäviä ja sekalaisia tehtäviä kaikesta pääsykokeeseen liittyvästä. Järjetön määrä. Uurastettu siis on, nyt on aika levätä :D

tiistai 17. toukokuuta 2016

Viime hetken kuulumiset

Nyt alkaa olla lukuprojekti tämän kevään osalta ohitse. Lukuunottamatta tietenkin itse koetta. Tämän hetkinen fiilis on suoraan sanottuna aika epävarma. Määrällisesti olen lukenut jonkin verran vähemmän kuin viime vuonna, mutta lukeminen on ollut tänä keväänä huomattavasti laadukkaampaa.


Läpi koko lukuprosessin havahduin hetkiin, kun huomasin oikeasti ymmärtäväni jonkin asian pelkän ulkoa opettelun sijasta. Tänä keväänä olen jotenkin myös hahmottanut kokonaisuuksia paljon aiempaa paremmin.


Kahlasin lukion fysiikat ja kemiat läpi lähes kokonaan opettelemalla asiat ulkoa ja menestyin niinkin ihan okei. Kuluneen vuoden aikana olen kuitenkin, pitkälti yliopisto-opintojen ansiosta, alkanut oikeasti ymmärtämään asioita ja niiden syitä ja seurauksia. Voitte varmasti uskoa, että fiilis on aika huippu, kun havahtuu siihen, että "Hei mä oikeasti ymmärrän tän asian ja tiiän mistä tää johtuu."


Toivon, että tämä asioiden ymmärtäminen helpottaa niiden soveltamista pääsykokeessa ja sitä kautta siivittää mut tarpeeksi hyvään suoritukseen, jolla pääsee sisään lääkikseen.


Aiemmin puhuin siitä, että aion viimeisenä iltana tehdä jotain kivaa, jotta saan pääkopalle vähän lepoa. Noh, sunnuntaina kävi pieni äksidentti, jonka seurauksena mun nilkka murtui. Hauskanpito tapahtuukin tänä iltana siis kotona löhöillen. Onneksi telkkarista tulee lätkää, niin on jotain mitä katsoa.


Hurjan paljon tsemppiä kaikille huomiseen kokeeseen! :)




[caption id="attachment_63266" align="aligncenter" width="720"]20160517_183712 Nämä + vesipullo ja henkkarit lähtee huomenna mun mukaan yliopistolle.[/caption]

20160517_183927

torstai 12. toukokuuta 2016

Pääsykokeeseen alle viikko!

Hehheh, enää muutama päivä pääsykokeeseen. Mua ei oikeastaan vielä jännitä. Enemmän mua stressaa se koenko olevani valmis vielä tekemään koetta. Jotenkin tänä keväänä, lukemisesta huolimatta, tuntuu siltä etten osaa yhtään mitään, vaikka oikeasti osaankin. Tuntuu siltä, ettei mikään lukumäärä riitä ja asiaa on ihan epätoivoisen paljon.


Jotenkin aiempina keväinä tällaista fiilistä ei vielä ole ollut. Ehkä tämä fiilis iski juuri tänä keväänä sen takia, että nyt tiedän mitä on opiskella alaa, joka ei kiinnosta. Nyt on paljon kovempi halu päästä sisään kuin ehkä aiempina vuosina.


Useampi ihminen on kysellyt multa miten aion käyttää viimeiset päivät ennen pääsykoetta. Mun on tarkoituksena kerrata ja paljon. Bilsan osalta kertaaminen on aikalailla loppusuoralla, mutta fysiikkaa ja kemiaa ja erityisesti haastavampia tehtäviä pitää vielä tehdä paljon. Tiistai-illan aion (ainakin yritän) ottaa ihan rennosti ja keksiä jotain mukavaa tekemistä, jotta uni tulee illalla paremmin.


Viime vuonna olin edellisenä iltana töissä seitsemän tuntia, joten uni tuli aika kivasti kun pääsin kotiin ja sainkin nukuttua todella hyvät yöunet ennen pääsykoetta.


Tätä postausta kirjoittelen jälleen kerran, tällä kertaa kylläkin varmaankin viimeistä kertaa, bussissa Jyväskylä-Oulu-väliltä. Kuten olen jossain sivulauseessa saattanut mainita, muutin Jyväskylästä Ouluun vappuna. Toinen asia, minkä olen Instan puolella paljastanut mutta blogissa en, on se, että mut on valittu siirtohaun kautta opiskelemaan biokemiaa Ouluun. Tämä tarkoittaa siis sitä, että mikäli en lääkikseen pääse, niin Jyväskylään en enää ainakaan kemian opintojen pariin palaa.


Tänään kävin Jyväskylässä päiväseltään hoitamassa viimeiset tentit ja mikäli ne pääsin läpi, niin mun opinnot kemialla on nyt purkissa, sormet siis ristiin. Jyväsjärven rantaa myöten yliopistolle kävellessäni sain ihastella kesäisen vihreää ja lämmintä Jyväskylää.


20160504_163019 (2) 20160512_102927 (2) IMG-20160512-WA0005 (2)

perjantai 6. toukokuuta 2016

Tähtien tavoittelija: Viimeisiä viedään!

Tämä postaus on vierailevan bloggaajan Tähtien tavoittelijan käsialaa. Tähtien tavoittelijan aiemman postauksen löydät täältä.


Toukokuu on saapunut. Apua, nytkö jo? Ja toisaalta: vihdoinkin. Fiilikseni pääsykokeen suhteen risteilevät näiden kahden ajatuksen välillä. Hetkittäin toivon, että minulla olisi opiskeluaikaa vielä vaikka kaksi kuukautta (tai vuosi…) mutta pääosin ajattelen, että onneksi se on kohta ohi, lopputuloksesta riippumatta! Opiskelukuukausia minulle on kuitenkin tällä hakukerralla kertynyt ruhtinaalliset yhdeksän, ja taitaapa olla niin, että viimeisin täysin opiskeluvapaa viikonloppu on vietetty maaliskuussa.


Täyttä höyryä olen siis mennyt eteenpäin – tai siis olosuhteet huomioiden, jollekin muulle tämä ”höyry” olisi silkkaa hidastelua :D. Tunnen kuitenkin itseni ja omat resurssini ja huomaan, että opiskelu on vaatinut veronsa. Siksikin olen onnellinen siitä, että tämä hakukerta on kohta muisto vain. Vähän silti mietityttää, miten osaan relata kokeen jälkeen, kun syksystä lähtien olen käyttänyt lähes jokaisen liikenevän hetkeni kirjojen ääressä…


Pääsykokeessa päätavoitteenani on pysyä rauhallisena. Se koe on kuitenkin vain kasa paperia, ei sen kummempaa. Jos ”epäonnistun”*, maailma ei kaadu, kukaan ei kuole eikä mitään peruuttamatonta ole tapahtunut. Hermojen hallintaa olen harjoitellut vanhoja pääsykokeita (myös Galenos-aikaisia) tekemällä. Selvää edistystä on ollut havaittavissa viime vuoteen verrattuna, mikä on antanut toivoa ja lisännyt motivaatiota entisestään.


Pääsykokeen jälkeen aion lakaista kaiken siihen liittyvän pois silmistä, välttää katsomasta malliratkaisuja yhtä onnistuneesti kuin viime vuonnakin sekä - mikä tärkeintä – nauttia kesästä ja lomasta! Sitä odotellessa :)


Tsempit viimeisiin päiviin muillekin ahertajille! Palataan heinäkuussa asiaan (jos uskallan tulla kertomaan tulokseni!)


*) epäonnistuminen on lainausmerkeissä, koska pidän onnistumisena jo sitä, että selviän kohtuullisen selväjärkisenä oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ja saan nimeni kirjoitettua oikein!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Voittajafiilis

Tahmeasti alkaneen, mutta lopulta hyvin sujuneen lukupäivän jälkeen on ihan pakko tulla jakamaan fiiliksiä teidän kanssanne. Oikeastaan lukupäiväni ei ole vielä edes ohitse, sillä tarkoituksena on vielä tehdä muutamia kemian laskuja. Pieni tauko on kuitenkin tässä välissä paikallaan.


Heräsin aamulla kahdeksalta todella huonosti nukutun yön jälkeen. Silloin ei kauheasti väsyttänyt, mutta kun kotiuduin hamsuröntgenistä kymmenen jälkeen olin jo ihan valmis päiväunille. Tuntui, ettei lukemisesta tulisi yhtään mitään ja meinasin jo nukkua pienet päikkärit, mutta onneksi pakotin itseni avaamaan kirjan ja laittamaan ajastimen soimaan kahdenkymmenen minuutin päähän.


Kun lukeminen on vaikea aloittaa, laitan aina ajastimen soimaan. Fiiliksestä riippuen asetan ajaksi 20-30 minuuttia. Vähemmän kuin 20 minuuttia on liian vähän ja enemmän kuin 30 minuuttia tuntuu ikuisuudelta.


Ensimmäisen kaksikymmentä minuuttisen lopuksi lukeminen sujui jo paremmin, mutta pienen tauon jälkeen laitoin ajastimen vielä uudelleen päälle. Tämän jälkeen fiilis oli taas vähän parempi, mutta laitoin ajastimen varmuuden vuoksi vielä kolmannen kerran käyntiin.


Kolmannen 20:n minuutin pätkän jälkeen olin jo niin lukumoodissa, että sen jälkeen en tarvinnut enää ajastinta. Sain luettua lyhyiden taukojen siivittämänä ainakin kolme tuntia, kunnes iski jälleen megalomaaninen väsy.


Päätin etten nuku koko päivänä päiväunia, vaikka kuinka väsyttäisi, sillä haluan nukkua hyvät yöunet, jotta jaksan lukea huomennakin. Väsymyksen iskiessä nousin sängystä tai vähintäänkin suljin kirjan hetkeksi ja tein jotain muuta. Pieni silmien lepuuttaminen ja rentouttaminenkin auttoi nopeasti ja pystyin jatkamaan lukemista.


Nyt on todellakin voittajafiilis, kun selvisin tästä päivästä hereillä ja sain vielä luettuakin todella hyvin! Nyt kun teen vielä muutaman kemian tehtävän, niin voin alkaa nukkumaan ajoissa ja huomisesta tulee vielä tätäkin päivää tehokkaampi!




[caption id="attachment_59993" align="alignnone" width="720"]Kuva: Katja Kuivalainen Kuva: Katja Kuivalainen[/caption]

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Kuulumisia piiiitkästä aikaa!

Pitkästä aikaa luvassa on kuulumispostausta. Musta tuntuu, että tänä keväänä olen jauhanut jatkuvasti siitä ettei aika riitä ja jatkuvasti on aivan järjetön kiire. Sama kiire vaivaa edelleen, mutta tässä postauksessa en aio valittaa siitä tämän enempää.


Viime viikkoina olen viimeistellyt itsenäisiä kurssejani ja saanutkin kaksi kolmesta jo hoidettua. Enää on siis yksi jäljellä, jes! Tämän yhden itsenäisesti suoritettavan kurssin lisäksi, multa puuttuu liikkakurssista yksi suoritus, eli sekin on jo piakkoin purkissa sekä käyn vielä viimeisiä viikkoja kemian perusopintojen viimeistä kurssia. Sen jälkeen tämä vuosi on mun osalta ohitse.


Huhtikuun olen viettänyt suurimmaksi osaksi Oulussa, sillä taloyhtiössä käynnissä olevan remontin aiheuttama melu häiritsee lukemista. Tätäkin postausta kirjoittaessani istun autossa kohti Oulua. Kävin Jyväskylässä kahden päivän keikan kahden luennon takia ja tänäkin aamulla heräsin ennen kahdeksaa, kun alakerrassa alkoi laulaa jonkin sortin kovaääninen pora. Siihen jäikin sitten aamuksi suunnitellut lukemiset, kun kämpässä ei kuullut omia ajatuksiaan, niin koitapa siinä sitten lukea.


Ensi viikon vietän Jyväskylässä pakkaillen tavaroitani jälleen kerran muuttoa varten. Vappuaattona koittaakin neljäs muutto kahdeksan kuukauden sisään. Onneksi olen tässä jo pitkin kevättä rahdannut tavaroitani Ouluun, jotta muutossa on hieman vähemmän kannettavaa kuin aiemmilla kerroilla.


Lukeminen sujuu ihan okei. Välillä on ollut hankalampia ajanjaksoja, jotka ovat hidastaneet lukemista. Toivoisin kovasti olevani vähän pidemmällä jo tässä vaiheessa kevättä, mutta onneksi tällä hetkellä lukeminen sujuu hyvin ja fiilis on hyvä, joten saan otettua hyvän loppukirin ennen pääsykoetta. Erityisesti fysiikka kaipaa vielä opiskelua, mutta muuten koen olevani melko vahvoilla. Toki bilsaa ja kemiaakin pitää kertailla tulevien viikkojen aikana.


Tällä tai ensi viikolla olisi tarkoituksena tehdä viime kevään pääsykoe ja katsoa vähän missä asioissa on tapahtunut kehitystä viime vuoteen verrattuna. Postailen kehityskohteitani ja ajatuksiani viime kevään kokeesta sen jälkeen! Tsemppiä kovasti kaikille loppukiriin!




[caption id="attachment_59871" align="alignnone" width="720"]194 Pieni kurkistus mun viime päiviin kuvien muodossa.[/caption]

 

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Lukupäiväni vol. 2

1

7.30 Herään olohuoneesta kuuluviin ääniin ja askeliin. Silmäni eivät suostu vielä aukeamaan, joten yritän jatkaa unia.


8.10 Herätyskello soi armottomasti ja tällä kertaa on pakko avata silmät. Nousen ylös.


8.30 Aamupalan aika! On harvinaista herkkua, kun pääsee suoraan kauhomaan puuroa kattilasta lautaselle eikä tarvitse itse keittää sitä.


8.40 Tämän aamun aloitan tehokkaasti. Avaan bilsan neloskurssin kirjan vain 30 minuuttia heräämiseni jälkeen.


2

10.00 Tasan kymmeneltä mun herätyskello ääntää sen merkiksi, että on aika pistää kirjat sivuun ja pukea vaatteet ja laittautua valmiiksi.


10.30 Olen valmis aiemmin kuin suunnittelin, joten ehdin selailla puhelintani kymmenen minuuttia.


10.40 Takki niskaan, kengät jalkaan ja autoon mars! Suunta kohti ensi kesän työpaikkaani.


11.00 Työsopimus kuntoon ja nimmarit alle. Nyt on yksi homma vähemmän tehtävänä.


11.45 Olen takaisin kotona. Leikin hetken veljeni kanssa, kunnes on aika palata takaisin ihmisbilsan pariin


3

12.10 Jatkan ihmisbilsan lukemista ja huomaan, että kirjaa on jäljellä enää muutama kappale!


12.45 Luen viimeisen sivun bilsan kirjasta ja vaihdan lennosta fysiikan ykköskurssin kirjaan. En ole lukenut kyseistä kirjaa kahteen vuoteen, joten tänä keväänä ajattelin ihan vain varalta lukaista sen nopeasti läpi, jos siellä sattuisi olemaan jotain mitä muissa kirjoissa ei ole.


13.15 Nälkä yllättää, joten jätän kirjat hetkeksi ja käyn syömässä kevyen kanasalaatin.


13.25 Pikainen ruokatauko on ohi ja palaan takaisin fysiikan ihmeelliseen maailmaan.


14.05 Fysiikka ei meinaa napata millään, joten pidän tauon ja tulen yllättäen nakitetuksi lapsenvahtivuoroon.


14.40 Lapsenvahtivuoro on ohitse ja fysiikan lukeminen jatkuu..


15.55 Huhhuh, luen viimeisen sivun fysiikka 1-kirjasta ja suljen kirjan nopeasti. Totean, että ei kirjassa mitään uutta tietoa tainnut olla ja työnnän sen kaappiin muiden kirjojen sekaan.


 4

16.00 Jälleen ruoka-aika. Äidin helmoissa olemisessa on ainakin se hyvä puoli, että ruoka tulee valmiina pöytään! Tänään on tarjolla seikeittoa.


16.15 Tänään aion suorittaa tammikuussa aloittamani ruotsin verkkokurssin loppuun. Tehtävänä on enää kaksi kirjallista tehtävää ja viiden kappaleen kieliopit ja tehtävät.


18.50 Ei mennyt ihan kuin Strömsössä ja kirjallisista tehtävistä jo ensimmäinen osoittautui huomattavasti hankalammiksi kuin uskalsin epäilläkään. Pakersin tehtävän kanssa ainakin puolitoista tuntia. Sain kuitenkin käytyä läpi kolme kappaletta ja niihin liittyvät kieliopit ja tehtävät sekä toisen kirjallisista tehtävistä. Huomiseksi ei siis jäänyt kuin kaksi kappaletta ja toinen kirjallisista tehtävistä.


19.00 Päivän ensimmäisten uutisten aika. En kauheasti katso tv-uutisia, vaan luen mieluummin ne netistä. Kotona ollessa uutisilta ei kuitenkaan voi välttyä, kun äiti niitä katsoo vähän väliä.


19.30 Salkkareiden aika..


20.30 Vähän iltapalaa, Greyn anatomian odottelua ja tämän postauksen kuvakollaasien tekoa ja tekstien kirjoittelua.


21.00 Greyn anatomian aika!


22.00  Iltatoimet ja aika painua pehkuihin. Takana on pitkä päivä: paljon lukemista ja opiskelua. Huominen kuluu samalla kaavalla. Öitä!

lauantai 27. helmikuuta 2016

Tavallinen (luku)päivä

Vietin eilen ansaittua vapaapäivää ja pyhitin sen kokonaan lukemiselle. Tässä postauksessa pääsette seuraamaan mun päivän etenemistä, joten pidemmittä puheitta, tervetuloa tutustumaan mun tavalliseen lukupäivään!


26.21


8.00 Herään vaikkei edes kello ole soimassa. Makaan vielä hetken sängyssä silmät kiinni ja koetan päästä selville jatkuuko juuri ennen nukkumaan menoa alkanut päänsärky edelleen. Päänsärky on onneksi kadonnut yön aikana ja uskallan avata silmäni.


8.15 Aloitan päiväni joka-aamuiseen tapaani purkamalla kännykkään yön aikana tulleet ilmoitukset, lukemalla mahdolliset sähköpostit ja selaamalla somet.


8.30-10.00 Haluan ottaa tänä aamuna rennosti, koska olen päättänyt että pyhitän tämän päivän lukemiselle. Lueskelen siis kymmeneen saakka erilaisia blogeja, katson Youtube-videoita ja näkemättä jääneitä ohjelmia.


26.22


10.00 Nousen sängystä, puen vaatteet ja sutaisen hiukset nutturalle. Väännän pikaisen aamupalan ja syön sen. Listaan samalla paperille myös asiat, jotka haluan saada tehtyä tämän päivän aikana.


10.30 Aikaa kaivaa kirjat kaapista ja aloittaa lukeminen. Tänään vuorossa on kemian kolmoskurssin lukeminen loppuun ja bilsan kolmoskirjan aloittaminen. Luen ensin kemian kirjan loppuun kahdessa puolen tunnin jaksossa. Laitan siis puhelimen ajastimeen 30 minsaa aikaa, ja pistän puhelimen hieman kauemmaksi. Tämän 30 minuuttisen aikana en koske puhelimeen. Kun puoli tuntia on kulunut, vastaan tulleisiin viesteihin, jaloittelen hieman ja ajastan uuden puolituntisen alkamaan.


26.23


11.45 Kemian kolmoskurssi on luettu ja vuorossa on bilsan kolmonen. Bilsan kolmoskurssi on mielestäni ehkä lukion tylsin ja turhin kurssi, joten tiedän ettei sen lukeminen tule olemaan helppoa. Lyhennän siis yhtäjaksoisen ajan kahteenkymmeneenviiteen minuuttiin. Luen kirjaa kaksi kertaa 25 minuuttia, kunnes vatsani alkaa äännellä nälän merkiksi.


13.00 Kaivan keittiön kaapeista esille pienen välipalan ja katson samalla muutaman jakson Uutta päivää. Tämä on päivän ensimmäinen pidempi tauko.


13.30 Puhelin muistuttaa lähettämään akkreditoinnin JYPin toimistolle, jotta pääsen tekemään juttua lauantain JYP-SaiPa-pelistä. Keskeytän siis UP-jakson ja näpyttelen nopeasti akkreditointi-sähköpostin.


14.00 Tauon jälkeen jatkan bilsan lukemista. Tällä kertaa musta tuntuu, että lukeminen sujuu helpommin, joten en laita ajastinta päälle vaan luen yhtäjaksoisesti sen verran kun keskittyneesti pystyn ja pidän pieniä taukoja.


26.24


15.10 Mun huono selkä alkaa kolmen jälkeen muistutella olemassaolostaan ja ajaa mut istuskelemaan lattialle jo toistamiseen päivän aikana. Sängyllä makaaminen ja istuskeleminen eivät siis ole selkävaivaiselle niitä parhaita työskentelyasentoja.


16.15 Nälkä yllättää uudelleen ja lopetan lukemisen. Tänään teen ruuaksi jauhelihaa tomattikastikkeessa ja spagettia. Ruoka valmistuu nopeasti, mutta ennen syömistä soitan vielä 15 minuutin puhelun mummille.


17.15 Aika vaihtaa vaatteet ja lähteä kohti kuntosalia. Puhun jo päivän toisen puheluni vielä ennen lähtöä.


26.25


17.35 Ovesta ulos täysi roskapussi toisessa kädessä. Roskat roskalaatikkoon ja muutaman sadan metrin kävely salille.


17.50 Olen salilla odottamassa tunnin alkua. Tänään osallistun BodyBalanceen. Kipeät lihakset vaativat venytystä ja kemiaa ja biologiaa sauhuavat aivot rentoutumista.


19.00 Tunti loppuu ja käppäilen takaisin kämpille.


19.30 Istun kone sylissä kämppiksen telkkarin eteen ja alan kirjoittaa tätä postausta. Samalla taustalla pyörii ensin Päivän sää ja sen jälkeen Salatut elämät ja The Voice of Finland.


21.00 Suihkun ja iltapalan aika. Pikkuhiljaa siirryn sängyn pohjalle lukemaan kirjaa ja kuuntelemaan musiikkia.


23.00 Yöunien aika.. Hyvää yötä ..zzz..

perjantai 19. helmikuuta 2016

Tähtien tavoittelijan helmikuu: intoa, edistystä ja pientä paniikkia

Tämä postaus on vierailevan bloggaajan Tähtien tavoittelijan käsialaa. Tähtien tavoittelijan aiempia postauksia löydät mm. täältä.


Kamalan nopeasti tammikuu hurahti ohi ja äkkiä pääsykokeeseen onkin enää reilu kolme kuukautta aikaa. Lukemisessa olen nyt siirtynyt uudelle tasolle (lue: paniikki alkaa nousta, kun lukupäiviä on enää alle sata ja oppimista vielä niiiiin paljon).  Tällä hetkellä paahdan Valmennuskeskuksen kurssimateriaaleja ja ABI- ja Yo-kirjoja. Lisäksi luen anatomiaa ja fysiologiaa laajemmin –ja mielestäni samalla helpommin- käsittelevästä teoksesta. Jännä miten asioiden yksinkertaistaminen saa ne vain tuntumaan entistä monimutkaisemmilta, viitaten siis lukiokirjojen sisältöön etenkin ihmisbiologian osalta.


Alan olla jotenkin toivoton lukemisen suhteen. Edistystä tapahtuu jatkuvasti, huomaan sen, mutta tuntuu, ettei aika riitä millään. Arjen pyöritys vie leijonanosan ajastani ja vaikka puolisoni lupaa pitää muksut poissa tieltä ja antaa tilaa opiskelulle, toteutus hieman ontuu ;) En myöskään muista, milloin viimeksi olen nukkunut kokonaisen yön. Väsymys tekee kirjoihin tarttumisesta ja etenkin asioiden omaksumisesta todella tahmeaa. No, kaikkihan tietävät unen merkityksen oppimiselle :)


Puitteet opiskelulleni ovat siis melko haastavat. Tilanteessani kääntöpuolena on kuitenkin mieletön into ja motivaatio. Jos minulla olisi rajattomasti aikaa lukemiseen, tuskin olisin siitä lähellekään näin innoissani :D Tässäkin tilanteessa yritän ajatella positiivisesti. Puitteet ovat mitä ovat, mutta mihin asti yllän, riippuu täysin itsestäni. Ajattelen tätä urakkaa niin, että kaikki mitä luen ja opin, on plussaa. Helposti tulee ajateltua negatiivisemmin, eli niitä asioita, jotka vielä puuttuvat tavoitteesta. Ja niitähän riittää, ainakin omalla kohdallani. Parempi siis keskittyä positiivisiin puoliin!


Tärkeintä itselleni tässä lukuprosessissa on pyrkiä säilyttämään mielenrauha. Stressaaminen ei auta minua ollenkaan, vaan vie vain resursseja tärkeämmiltä asioilta. Pieni stressi on toki hyvästä, mutta tarkoitan nyt sellaista minua helposti uhkaavaa, lamauttavaa en-pysty-tähän-ei-tässä-ole-mitään-järkeä –stressiä. Sitä pyrin välttämään viimeiseen asti. Olisi kyllä mahtavaa olla pääsykokeessa tänä vuonna yhtä rennoin mielin kuin viimeksi – silloin ei todellakaan stressannut! Tänä vuonna on niin paljon enemmän pelissä, pidempi valmistautuminen, todellinen halu päästä jne., joten hylkäävä tulos tuntuu tällä kertaa varmasti paljon pahemmalta.


Siispä kaikista esteistä (hidasteista!!!) huolimatta teen mahdollisimman paljon sen eteen, että saisin kesä-heinäkuussa postilaatikkooni paksun kirjeen sen ohuen kuoren sijasta :)


Lukuiloa!

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Kuulumisia bussista

Kirjoittelin viikko sitten tällä hetkellä vallitsevasta jatkuvasta kiireestä. No, kuten postaustahdista on saattanut huomata kiire ei ole helpottanut mihinkään. Tätäkin postausta kirjoittelen bussissa Jyväskylä-Oulu väliltä. En ole viikkoon edes kerennyt miettimään mitään muuta blogiin liittyvää kuin vastaamaan muutamiin kommentteihin.


Bussissa istumisen aikana on onneksi aikaa keskittyä blogiin, koska en voi liikkuvassa ajoneuvossa lukea mitään pientä fonttia. Tietokoneen näytöltä lukeminen on helpompaa, kun näyttöä voi zoomata ja taustavalo on tarpeeksi kirkas.


Yliopisto-opiskelu aiheuttaa mulle tällä hetkellä todella paljon harmaita hiuksia, koska luentoja ja tehtävää on paljon, mutta samalla pitäisi ehtiä lukea pääsykokeisiin. Siitä syystä ostin bussilipun Ouluun ja lähdin kotikotiin keskellä viikkoa, jotta saan keskittyä lukemiseen. Jätän suosiolla torstain ja perjantain luennot välistä, menen kotiin ja keskityn pääsykoekirjoihin. Ykkösprioriteettini on tällä hetkellä kuitenkin pääsykoe eikä kemian opinnot.


Uskon, että saan kotona luettua paremmin ja päiviin eli virkeimpään lukuaikaan vapautuu kahden päivän aikana useampi tunti tehokasta lukuaikaa, kun ei "voi" mennä luennoille. Jos olisin jäänyt Jyväskylään, omatuntoni olisi pakottanut mut luennoille vaikka olisin harkinnut kotiin jäämistä. En nimittäin osaa jättää luentoja välistä ilman "hyvää" syytä..


Tälläistä on mun mielessä päällimmäisenä tällä hetkellä. Yritän tämän samaisen bussimatkan aikana valmistella myös toisen postauksen tälle viikolle, jotta saatte luettavaa loppuviikollakin! Toivotaan, että ensi viikolla kerkeän postailla taas paremmin.. Tehokasta lukuviikkoa kaikille!


Snapchat-8961903097281914638


keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Kun 24 tuntia ei meinaa riittää

Mulla on viime aikoina ollut todella kiire ja tuntuu ettei aika riitä millään kaikkeen mitä haluaisin päivän aikana saada tehtyä. Rästihommien lista alkaa olla jo turhauttavan pitkä, mutta loppua tälle kiireelle ei näy lähiviikkoina. Maaliskuun toisen viikon jälkeen onneksi loppuu päivittäinen koulunkäynti ja käyn siitä eteenpäin yliopistolla vain kahdesti viikossa.


Välillä tuntuu, että 24-tuntinen vuorokausi on liian lyhyt. Pyrin nukkumaan joka yö 7-9 tuntia, jotta jaksan. Esimerkiksi kahdeksan tunnin yöunien jälkeen hereilläolo aikaa jää 16 tuntia. Siitä yleensä 4-8 tuntia menee yliopistolla, 1-2 tuntia kotihommissa, 1-2 tuntia salilla ja loput kuluu pääsykokeisiin lukiessa tai demoja tehdessä.


Kiireestä ja stressistä huolimatta olen kuitenkin yllättävän pirteä koko ajan. Välillä tottakai väsyttää enemmän kuin muulloin, mutta tällä hetkellä olen löytänyt oikeanlaisen mielentilan tähän yliopisto-opintojen ja pääsykoelukujen yhdistämiseen ja saanut hyvän draivin päälle.


Uskon, että yksi syy tähän uuteen moodiin on tietynlaisen rytmin löytyminen. Aamulla lähden yliopistolle, iltapäivällä tulen kämpille, syön ja alan lukea. Muutaman tunnin jälkeen saatan päivästä riippuen lähteä salille. Salin jälkeen syön pienen välipalan ja jatkan lukemista. Jos illan aikana pitää tehdä esimerkiksi demotehtäviä, niin teen niitä yleensä vasta sen jälkeen kun olen lukenut pääsykokeisiin.


Lopetan myös lukemisen/demojen tekemisen joka päivä viimeistään kahdeksan ja yhdeksän välillä. Sen jälkeen olen antanut itselleni luvan ottaa rennosti eli kirjoittaa blogipostauksia, katsoa ohjelmia, youtube-videoita tai lukea jotain kevyempää kirjaa.


Välillä tuntuu, että "omaa aikaa" on todella vähän ja sen takia nukkumaan meneminen venyy todella usein lähemmäs puolta yötä mikä tarkoittaa useampina öinä alle seitsemän tunnin unia. Kahdeksan aamuja edeltävinä iltoina yritän kuitenkin alkaa nukkumaan yhdentoista jälkeen, jotta jaksan myös seuraavana päivänä.


Olen kuitenkin todella iloinen siitä, että olen vihdoin saanut luotua päivittäisen rytmin joka näyttää toimivan! Nyt tuntuu siltä, että hommat kerrankin etenee ja annan kaikkeni tälle projektille. Toivottavasti tämän hetkinen fiilis säilyy läpi kevään.


Miten teidän lukeminen edistyy? Kertokaa toki kuulumisianne kommenttiboksissa! Myös postaustoiveita saa esittää.


 DSCF0022 (2)

lauantai 30. tammikuuta 2016

Plan B

En varmaankaan ole ainoa, joka kuumeisesti miettii edessä häämöttävää kevään yhteishakua. Lääkis on tottakai minulle ykkösvaihtoehto, mutta lomakkeessa on viisi muutakin kohtaa jotka haluaisin täyttää. Ongelmana on vain se, että en tiedä mitkä ne viisi muuta koulutusta olisivat.


 Tällä hetkellä pohdin sairaanhoitajan, ensihoitajan ja toimittajan koulutuksia AMK:ssa ja biokemiaa, journalistiikkaa ja viestintää yliopiston puolella. Tavallaan myös tiettyjen aineiden opettajan hommat kiinnoistaisivat. Moneen eri alan koulutukseen hakemista kuitenkin hidastaa pääsykokeet. Niihin pitäisi ehtiä lukea ja kun lääkis kuitenkin on ykkösprioriteettini, niin en haluaisi viedä siltä aikaa muiden pääsykokeiden takia.


Vaikka vaihtoehtoja on kuusi, niin siltikään mikään noista ei kiinnosta yhtä paljon kuin lääkis. Nuo ovat sellaisia, jotka viime aikoina ovat eniten pyörineet mielessä. Kemian opiskelun kanssa on kuitenkin käynyt niin, että vaikka luulin sen olevan hyvä kakkosvaihtoehto, niin olen todennut ettei se ole ollenkaan minun juttuni. Sen takia en tietyllä tavalla enää uskalla luottaa omaan vaistooni sen suhteen mikä minua voisi kiinnostaa.


Kaikista helpointahan tietysti olisi päästä lääkikseen ettei tarvitsisi päivästä toiseen mietiskellä tällaisia asioita. Yhteishaku kuitenkin alkaa alle kahden kuukauden päästä, joten tässä ei ihan hirveästi aikaa enää ole miettiä.


Tällä hetkellä, kun kirjoitan tätä, musta tuntuu, että mun hakulomake näyttäisi tältä:


1. Lääketieteellinen
2. Ensihoitaja
3. Sairaanhoitaja
4. Biokemia
5. Journalistiikka tai viestintä
6. Kemia.


Mun fiilis tuosta listasta kuitenkin muuttuu ainakin kerran päivässä.. Jos ihmettelette miksi kemia keikkuu listalla viimeisenä, niin aion kaiken varalta hakea siirtoa Ouluun kemialle siirtohaun ja yhteishaun kautta, että jos en mihinkään muualle pääse, niin on edes jokin paikka mihin voi syksyllä mennä opiskelemaan jos siltä tuntuu. Jyväskylään en usko enää tulevani takaisin kesän jälkeen, ainakaan kemialle. Eri asia, jos päättäisin hakea opiskelemaan esim. journalistiikkaa Jyväskylään ja pääsisin sisään.


Tässä minun pohdintaani kevään yhteishausta. Mihin te muut aiotte hakea lääkiksen lisäksi vai haetteko muihin paikkoihin ollenkaan?


 20160129_214251

torstai 21. tammikuuta 2016

Kemian opiskelu ja pääsykoe

Kuten olen blogissa muutaman kerran maininnut, opiskelen tällä hetkellä kemiaa yliopistossa. Menossa on ensimmäinen vuosi ja kursseja takana vielä toistaikseksi melko vähän. Kuitenkin sen verran, että uskallan vähän listailla kemian opiskelun hyötyjä ja "haittoja" liittyen lääkikseen hakemiseen. Osa hyödyistä ja "haitoista" liittyy myös ihan yleisesti mihin tahansa alaan ei siis pelkästään kemiaan. Nämä ovat henkilökohtaisia mielipiteitäni, joten näistä voi olla montaa mieltä..


Hyödyt:


+ laskurutiini ~ laskurutiinin merkitystä ei voi vähätellä pääsykoetilanteessa, jossa aika on kortilla ja tehtäviä on enemmän kuin mihin aika riittää


+ lukioasioiden kertaaminen ~ parilla ensimmäisellä kemian peruskurssilla kertautuu suurin osa lukion kemian oppimäärästä, mistä luonnollisesti on hyötyä pääsykokeisiin lukemista ajatellen


+ lukiotietojen laajentuminen ~ peruskursseilla tulee heti ensimmäisestä kurssista alkaen asiaa, joka ei lukion oppimäärään kuulu. Uudet asiat kuitenkin laajentavat kemian ymmärrystä ja uskon, että lukiopohjaa laajemmasta tietotaidosta ei ainakaan haittaa pääsykokeessa ole.


+ opiskelurutiini ~ välivuoden aikana huomasin, että rutiini opiskelemiseen ja lukemiseen oli kadonnut lähes täysin, joten kemian (tai minkä tahansa muun alan) opiskelujen avulla opiskelurutiini kehittyy uudelleen/pysyy yllä syksyn aikana, mikä helpottaa puolestaan kevään pääsykoelukuja


+ ajattelun kehittyminen ~ olen huomannut kuluneen puolen vuoden aikana, kuinka paljon yliopisto-opiskelu kehittää omaa ajattelua. Lukiossa monesti opettelin asioita vain ulkoa ja pärjäsin sillä oikein hyvin, mutta yliopistossa asiaa tulee yhdelläkin kurssilla niin paljon, ettei sitä yksinkertaisesti voi opetella ulkoa vaan se todella on ymmärrettävä ja sisäistettävä.


Haitat:


- opiskelu vaatii panostusta ~ kun on opiskelupaikka, niin se vaatii työtä ja panostamista. Se vaatii työtä myös silloin kun pitäisi lukea pääsykokeisiin = se vie aikaa pääsykokeisiin lukemiselta. Jos et kerrytä tiettyä määrää opintopisteitä, joudut maksamaan tukia takaisin jossain vaiheessa ja niin edelleen.. 


- kaikesta opitusta ei ole hyötyä ~ kemia on laaja tiede ja jo ensimmäisenä vuotena on kursseja, joilla käsitellään lukuisia eri aiheita. Esimerkiksi itsestäni tuntui todella turhauttavalta istua pakollisella kurssilla, jolla käsiteltiin mm. maata, ilmaa ja vettä kemian kannalta. 


20160118_180906

tiistai 19. tammikuuta 2016

Ensikertalaiskiintiö

Kirjoitin kesällä postauksen liittyen tänä keväänä käyttöön otettaviin ensikertalaiskiintiöihin. Liitän kyseisen postauksen tähän:


"Bongasin tämän päiväisestä Kalevasta jutun liittyen tuleviin kolmannen asteen yhteishakuihin ja ensikertalaiskiintiöihin. Jutussa sanottiin, että lääketieteelliseen tulee hyvinkin luultavasti valtakunnallisesti yhtenäinen ensikertalaiskiintiö (eli siis tarkoittaa sitä, että ensikertalaisille varataan prosentuaalisesti sama määrä paikkoja jokaisessa lääkiksessä.) Tämän hetkisten epävirallisten tietojen mukaan ensikertalaisille varataan 65 % paikoista. Eli, jos esimerkiksi Oulun lääkikseen otetaan 150 uutta opiskelijaa, niin 97 tai 98 niistä varataan ensikertalaisille.


Miltä teidän korviinne kuulostaa tuollainen prosenttiosuus? En tiedä minkä verran "ensikertalaisia" aiempina vuosina on sisäänpäässyt, mutta sanoisin että ainakin suoraan lukiosta lääkikseen hakevien sisäänpääsy tulee helpottumaan huomattavasti. Toki pitää muistaa ottaa huomioon myös ne, jotka kuuluvat ensikertalaiskiintiöön, vaikka eivät ole tuoreita ylioppilaita.


Itse en henkilökohtaisesti juuri opiskelupaikan vastaanottaneena hihku innosta näiden kiintiöiden suhteen, mutta minkäs teet. Ensi keväänä täytyy sitten vaan lukea kahta kauheammin, jotta sisäänpääsy onnistuu kiintiöistä huolimatta."


Nyt kyseiset kiintiöt ovat varmistuneet ja muutenkin ollaan paljon fiksumpia tulevan valinnan suhteen. Ensikertalais- ja "alanvaihtajien" kiintiöiden lisäksi näiden kiintiöiden sisällä on vielä ylioppilastutkinto+valintakoe- ja pelkkä valintakoekiintiöt.


Esimerkkinä kiintiöiden vaikutuksista voisin ottaa Oulun luvut. Ouluun otetaan kevään 2016 valinnassa 145 uutta lääketieteen opiskelijaa, joista 94 varataan ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville. Yhteispistejonosta uusia opiskelijoita otetaan 87, ja paikoista 56 on varattu ensikertalaisille. Valintakoejonosta uusia opiskelijoita valitaan 58, joista 38 tulee olemaan ensikertalaisia.


Itse en edelleenkään hihku innosta, kun ajattelen miten sisäänpääsymahdollisuudet pienenevät viime keväästä. Jos viime keväänä minun olisi täytynyt olla yksi 58:sta valintakoejonon kautta sisäänpäässeestä, niin tänä keväänä minun täytyy olla yksi 20:stä sisäänpääsevästä.


Olen kuitenkin myös vahvasti sitä mieltä, että liikaa tuota asiaa ei auta miettiä, koska muuten oma pääkin alkaa taistella sisäänpääsyä vastaan. Pitää vain tehdä parhaansa ja toivoa, että se riittää! Näille kiintiöille ei kuitenkaan mitään voi.


Millaisia ajatuksia tällaiset luvut herättävät teissä muissa hakijoissa? Kuulisin mielelläni niin ensikertalais- kuin alanvaihtajien kiintiöihin kuuluvien mielipiteitä!


youronlylimitisyou

maanantai 11. tammikuuta 2016

Tähtien tavoittelijan tammikuun tsempit

Tämä postaus on osa vanhan blogin puolella aloitettua Vierailevat bloggaajat-sarjaa. Tähtien tavoittelijan aiemmat postaukset aina esittelystä asti löydät täältä.


Uuden vuoden kunniaksi muutama muistikuva vuoden takaa. Paljon on matkaa edessä, mutta on sitä jo takanakin. Lapsenkengissähän tämä mun touhu oli vielä vuosi sitten.


Vuosi sitten…


… olin pääsykoetta varten opiskellut 2 kurssia fysiikkaa ja 1 kurssin kemiaa kurssi/viikko-systeemillä (näistä kaksi kurssia itselle täysin vieraita)


… olin saanut kipinän hakea lääkikseen noin kolme viikkoa takaperin


… varasin ja lainasin kirjoja kirjastosta, mitäpä niitä itselle hankkimaan. Hullun hommaa, sanon nyt.


… en omistanut kunnon laskinta… enkä MAOLia :D


… minulla oli järjetön tsemppiasenne lukemista kohtaan: vaikka tiesin, että sillä taustalla pääseminen oli mahdotonta, tein paljon töitä päästäkseni edes lähemmäs tavoitettani


Toista se on nyt.


Luvut on aloitettu jo elokuun puolella, ensimmäinen kertauskierros on  – edelleen vain lähes! - takana. Hmm, viime kerralla olin pääsykokeessa samankaltaisella valmistautumisella. Eipä riittänyt, ei. Kaikki kurssit ovat nyt tuttuja ja omat kompastuskivet melko tarkkaan selvillä.


Minulla on hyvät materiaalit, jotka hankin malttamattomana jo heinäkuussa. Laskinkin löytyy ja oma iänikuinen lukioaikainen MAOL. Tässä vaiheessa voin kertoa, että nämä ovat helpottaneet opiskelua huomattavasti verrattuna viime vuoteen…


Olen tässä vähitellen alkanut sisäistää sen työmäärän, joka minua vielä odottaa ennen sisäänpääsyä. Joulun jälkeen tein harjoitusmielessä yhden pääsykokeen. Jaksoin viipyä sen parissa vain kolme tuntia ja kyseessä oli Galenoksen aikainen koe, joten huono menestys ei suoranaisesti yllättänyt. Sisuunnuin siitä kuitenkin sen verran, että olen nyt treenannut yhtälönpyörittelyä ja muita unohduksiin jääneitä matemaattisia taitojani muun lukemisen ohella. Ja kas, hirviömäiset yhtälösotkut alkavat pikku hiljaa kesyyntyä ;)


Alkanut vuosi lukujen merkeissä on täällä siis hyvin käynnissä. Vastikään positiiviseen suuntaan muuttunut elämäntilanteeni yhtä aikaa mahdollistaa lukemisen että asettaa sille rajoitteita. Nähtäväksi jää, onko minulle vielä tänä vuonna mahdollista saavuttaa riittävät valmiudet pääsykokeessa pärjäämiseen. Niiltä osin kuin voin teen tietysti kaikkeni, ja lopputulos selviää sitten kokeen jälkeen :)


Tehokasta ja menestyksekästä alkanutta vuotta meille kaikille!


-Tähtien tavoittelija